Lasten galleria avaa historiallisen taidenäyttelysarjan

Lasten galleria esittelee kevään aikana lasten ja nuorten taideteoksia. Tampereen lastenkulttuurin ainutlaatuisen taidenäyttelysarjan avaa Juhannuskylän 1–2A luokan oppilaiden näyttely IloSuruSateenkaari – lasten taidetta.  Ensimmäinen Laikun käytävägallerian lasten taidenäyttely on esillä 19.1.-27.2.2024. Kuluvana vuonna Lastenkulttuurikeskus Rulla ja kulttuurikasvatusohjelma Taidekaari nostavat lasten taidetta esiin julkiseen tilaan.

Näyttelyn teokset ovat syntyneet Taidekaari-kulttuurikasvatusohjelman Tiitiäisen unia -kokonaisuudessa, jossa lapset vierailivat Muumimuseossa ja osallistuivat kuvataide-tanssipajaan. Pajassa tehtiin kuvaksi tunteita värien ja hahmojen kautta.

Avajaistilaisuudessa torstaina 18.1. kulttuuripalvelupäällikkö Marianna Lehtinen totesi, että Tampere on luovien ihmisten koti, joka näkyy hienosti näyttelyn ilmaisuvoimaisissa teoksissa. Avajaisissa vallitsi iloinen tunnelma ja oppilaat olivat tyytyväisiä näyttelyyn. Luokan oppilaista Ragnar, Sisu ja Venla olivat ylpeitä luokan taidenäyttelystä ja totesivat, että lasten taidetta pitäisi näkyä enemmän kaupungissa.  ”Onkin mahtavaa, että lasten taide näkyy myös lastenkulttuurikeskuksen seinien ulkopuolella”, iloitsee lastenkulttuurin johtava koordinaattori Piia Karkkola.

Lasten galleria esittelee kevään aikana lasten ja nuorten teoksia:
7.3.–2.4. 7. luokkien kuvituksia
4.4.–7.5. Rullan Taidetuntiosallistujien maalauksia
10.5.–20.6. Vauvojen värikylpymaalauksia

Kulttuuritalo Laikun julkisivuremontin aikana lasten taide valloittaa myös talon peittävän hupun. Remontti alkaa helmikuun alussa ja lasten teokset valtaavat Rullan puoleisen seinän. 

Lisätietoja

Janina Ahlfors
Museolehtori
Puhelin:
040 037 6580
Mia Saharla
Kulttuuriohjaaja
Puhelin:
040 806 2307
Teksti: Janina Ahlfors ja Niina Niiniluoto
Kuvat: Teemu Keskinen
Jaa sosiaalisessa mediassa