Asukastapahtuma sai ihmiset liikkeelle Kaukajärvellä

Kaukajärven ja Annalan kaupunginosaohjelman asukastapahtuma 16.5.2023 keräsi Kaukajärven vapaa-aikatalolle noin 200 henkilöä viettämään toukokuista alkuiltaa. Teemapisteillä keskusteltiin Kaukajärven ja Annalan kehittämisestä, kuten ympäristöstä ja luonnosta sekä yhteishengen ja kulkuyhteyksien parantamisesta.
Fire Lady pyörittää tulisoihtua Kaukajärven vapaa-aikatalon pihassa.
Fire Ladyn keväinen latino-teemainen tulishow Kaukajärven vapaa-aikatalon edessä.

”Olimme tyytyväisiä tapahtuman herättämästä mielenkiinnosta ja kävimme paljon hyviä keskusteluita asukkaiden kanssa”, kertoo kaupunginosaohjelman projektipäällikkö Henna Kuitunen. 

Teemapisteiden keskustelunaiheina olivat asuminen ja palvelut, yhteishenki, luonto ja liikkuminen, kulkuyhteydet ja turvallisuus. Lisäksi erikoisohjelmaa järjesti Fire Lady, jonka tulishow viihdytti asukkaita sateesta huolimatta. Lapsille jaettavat hahmoilmapallot olivat suosittuja, ja niitä jaettiin illan aika yhteensä 119 kappaletta. Vapaa-aikatalolla oli paikalla myös 11 alueen toimijaa esittelemässä omaa toimintaansa. Kaukajärven Lionsit keittivät kahviossa maittavat kahvit, ja pullaakin oli tarjolla. Lisäksi kaikille halukkaille jaettiin #KauksuAnnala -kasseja.

Teemapisteillä vaalittiin luontoa, yhteishenkeä ja kulkuyhteyksiä

Asukkaat pitivät tärkeänä sitä, että asuinkortteleiden vehreyttä vaalittaisiin ja uutta rakennettaessa otettaisiin huomioon maisemat ja pääsy luontoreiteille. Kaukajärven ja Annalan alueen luontoa haluttiin suojella, ja parantaa rakennettujen ulkoilupaikkojen ilmettä esimerkiksi kunnostamalla penkit, roskikset ja pukukopit. Kannatusta sai myös Isolammen koirapuiston peruskorjaus.

Yhteishengen ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi asukkaiden eniten ehdottama kehitysidea oli uusi kaupungin ja järjestöjen yhdessä hoitama monitoimitila, joka tarjoaisi monipuolista toimintaa kaikenikäisille Kaukajärvellä. Lisäksi nuorisotilan sijainti ja tulevaisuus puhututtivat.

Liikenteen osalta paljon toiveita sai Yrjölänkadun ja Juvankadun risteyksen muokkaaminen selkeämmäksi ja turvallisemmaksi esimerkiksi liikenneympyrällä. Bussiyhteyksiä toivottiin parannettavan Kaukajärveltä myös muihin suuntiin kuin Tampereen keskustaan. 

Kaukajärven ja Annalan kaupunginosaohjelma toteutetaan vuosina 2023–2025. Ohjelmassa edistetään alueen viihtyisyyttä ja turvallisuutta, asumisen monipuolisia ratkaisuja ja asukkaiden sekä toimijoiden osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.
 

Henna Kuitunen
Kehittämiskoordinaattori
Puhelin:
041 730 6693
Kuvat: Sini Lempinen
Jaa sosiaalisessa mediassa