Oletko taustaltasi kansainvälinen tamperelainen? Vastaa kyselyyn avoimesta, kodikkaasta ja kansainvälisestä Tampereesta

Tampereen kaupunki valmistelee tänä vuonna uutta Welcoming City -ohjelmaa. Ohjelman avulla halutaan auttaa taustaltaan kansainvälisiä kaupunkilaisia asettautumaan ja kotiutumaan Tampereelle. Welcoming City -ohjelman tavoitteena on rakentaa avointa, yhdenvertaista ja kansainvälistä kaupunkia.

Tampereen kaupunki kutsuu kaikki taustaltaan kansainväliset kaupunkilaiset osallistumaan ohjelmaan rakentamiseen vastaamalla Welcoming City -kyselyyn Tampereen kaupungin verkkosivuilla.  

Kansainvälisten tamperelaisten näkökulmat ja ajatukset ovat erityisen kiinnostavia, jotta Welcoming City -ohjelman toimenpiteet olisivat hyödyllisiä.  

- Haluamme kuulla kansainvälisten tamperelaisten mielipiteitä mahdollisimman laajasti. Toivomme saavamme paljon vastauksia erilaisista kulttuuritaustoista tulevilta ihmisiltä. Meillä on jo jonkin verran eri paikoista kerättyä tietoa, mutta tarvitsemme vielä lisää tietoa kaikista niistä yksityiskohdista, jotka vaikuttavat ihmisten mahdollisuuksiin jäädä Tampereelle, kertoo Tampereen kaupungin kansainvälisten asioiden päällikkö Satu Vuorinen.  

Kysely on avoinna kahden viikon ajan 8.–22. syyskuuta, 2022. Kyselyssä keskitytään yhteenkuuluvuuden kokemuksiin ja elämiseen Tampereella eri näkökulmista. Kyselyssä on myös oma lyhyt osio Tampereen kaupungin palveluista.  

- Haluamme rakentaa mahdollisimman laajaa ymmärrystä ihmisten arkisen elämän asioista, tarpeista ja toiveista. Tässä kyselyssä haluamme antaa jokaiselle mahdollisuuden vastata kysymyksiin omin sanoin. Sitä tietoa tarvitsemme tällä hetkellä eniten, Satu Vuorinen kertoo. 

Welcoming City -ohjelma käynnistyy vuoden 2023 alussa. Kaupunkilaisille suunnatun kyselyn lisäksi syksyn aikana järjestetään useita eri kohderyhmien haastatteluita, kyselyitä ja työpajoja.  

Welcoming City on monivuotinen ohjelma, joka tukee Tampereen kaupungin Tekemisen kaupunki -kaupunkistrategiaa ja pormestari Anna-Kaisa Ikosen pormestariohjelmaa.

Lisätietoja

Satu Vuorinen
Kansainvälisten asioiden päällikkö
Puhelin:
040 538 8402
Teksti: Pekka Pernu
Kuvat: Laura Vanzo / Visit Tampere
Jaa sosiaalisessa mediassa