Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun Siirry suoraan hakuun Siirry suoraan hakuun
Julkaistu 21.4.2021 8.00

Anna Retulaisen näyttely Sara Hildénin taidemuseoon

Sara Hildénin taidemuseo järjestää taidemaalari Anna Retulaisen (s. 1969) yksityisnäyttelyn keväällä 2022.


Näyttely koostetaan läheisessä yhteistyössä taiteilijan kanssa. Kyseessä on koko museon käsittävä katsaus Retulaisen tuotantoon alkaen vuodesta 2003, jolloin hän löysi maalauksellisuuteen perustuvan ilmaisukielen. Näyttelyssä on esillä myös ennen näkemättömiä uusia teoksia, jotka käyvät vuoropuhelua aiemman tuotannon kanssa. Näyttely rakentuu temaattisista kokonaisuuksista, joita ovat mm. Asetelma, Muistaminen ja Kohtaaminen. Maalausten lisäksi esillä on piirustuksia.

Anna Retulainen on yksi valovoimaisimpia ja tärkeimpiä suomalaisia taidemaalareita. Hän on kriitikoiden ja suuren yleisön arvostama taiteilija, joka on tehnyt maalaamisen prosessin näkyväksi mukaansatempaavalla ja ymmärrettävällä tavalla. Retulaisen maalauskieli on tunnistettavaa ja samalla uudistuvaa. Lähtökohtana ja aiheena maalaukselle voivat olla kukat, hedelmät tai vihannekset, mutta yhtä lailla maisema – tai ilma maalauskerrosten välissä. Viimeisimpien maalausten yhteydessä Retulainen on puhunut "värin kertovuudesta": maalauksissaan hän luopunut lähes kokonaan esittävästä lähtökohdasta ja tutkii maalausmassoja, etäisyyksiä, pintoja ja syvyyksiä.

Anna Retulaisen yksityisnäyttely jatkaa Sara Hildénin säätiön kokoelmataiteilijoiden tuotannon tutkimuksellista esittelyä. Retulainen on yksi niitä taiteilijoita, joiden uraa museo ja säätiö ovat seuranneet jo pitemmän aikaa: säätiön kokoelmassa on 18 maalausta vuosilta 2000–14. Retulaisen edellinen museonäyttely järjestettiin Amos Andersonin taidemuseossa vuonna 2007.

Näyttelyn yhteydessä Sara Hildénin taidemuseo julkaisee runsaasti kuvitetun näyttelykirjan, jonka artikkelien kirjoittajina ovat kuvataiteen tutkija Juha-Heikki Tihinen ja kriitikko Sonja Saarikoski. Lisäksi tekeillä on taiteilijasta kertova dokumentti, jota työryhmä Tina Cavén ja Ville Tanttu kuvaavat vuoden 2021 aikana muun muassa taiteilijalle tärkeässä siirtolapuutarhassa.

Näyttely 12.2.–22.5.2022 Sara Hildénin taidemuseossa.

Lisätietoja

Museonjohtaja
Päivi Loimaala
puhelin 040 580 6552
sähköposti [email protected]

Näyttelypäällikkö
Sarianne Soikkonen
puhelin 040 801 6088
sähköposti [email protected]

Viestintäsuunnittelija
Anne Kauramäki
puhelin 040 837 0357
sähköposti [email protected]

Sara Hildénin taidemuseo