Page 12 - Digia koneeseen
P. 12

                          MITEN KOET DIGITAALISUUDEN KEHITYKSEN, YHTEISKUNNAN PALVELUJEN JA TIEDONHAUN SEKÄ VIESTINNÄN SIIRTYMISEN VERKKOON VAIKUTTANEEN TYÖHÖSI ASIAKASPALVELUSSA?
”Digitalisoitumiskehitys on tuonut työ- höni sekä vaihtelua ja mahdollisuuksia että lisäkuormitusta. Yhä useampi asiakas pyytää apua omien digilaitteidensa käyt- töön, ja apua pyydetään usein myös tilan- teissa, jotka eivät sinänsä liity kirjaston tarjoamiin palveluihin - kirjasto mielletään matalan kynnyksen IT-avun paikaksi, mikä näkyy työnkuvassamme.
Toki myös kirjaston e-palvelutarjonta tuo uudenlaisia asiakaspalvelutilanteita, kun asiakkaat opettelevat käyttämään e-pal- veluitamme. Asiakaspalvelu on nykyisin monipuolisempaa ja kirjastoammattilai- selta vaaditaan laajempaa osaamista kuin aiemmin, ja toisinaan esimerkiksi uusiin e-palveluihin tutustuminen asiakasopas- tusten edellyttämällä tasolla kuormittaa pienen kirjaston henkilöstöä paljonkin. Henkilöstöresurssien rajallisuus näkyy vahvimmin siinä, että uusien e-palveluiden markkinointiin, esittelyyn ja opastukseen on muun perustyön ohella valitettavasti vähemmän aikaa kuin tarve olisi. Tämä puolestaan heijastuu e-palveluiden käyt- töasteeseen, joten digitaalisuuskehityksen edetessä ratkaisu on tarpeen, jotta kirjasto voisi säilyä elinvoimaisena.”
”Tieto ja palvelut ovat nopeasti sekä jous- tavasti saatavilla [internetissä]. Omat tiedot vanhenevat nopeasti, mutta siitä ei tarvitse huolehtia, jos osaa soveltaa ja pää- tellä asioita. Tuntuu tarpeelliselta rohkaista asiakkaita uuden äärelle ja auttaa heitä ymmärtämään mahdollisuuksia ja muutosta Välillä huomaa olevansa ikään kuin ”asen- nekasvattaja” sopivissa tilanteissa (ei ole mikään pieni tai helppo lisä työnkuvaan). Itsensä tuntee välillä hyvin tarpeelliseksi, välillä turhautuneeksi. Digitaalisuus on iso muuttuva pala, mitä saa jatkuvasti sovitella omaan työhön.”
(Digiopastus PiKe-alueen pienissä kunnissa –kysely, 2019)
      10
1971
Maailman ensimmäinen sähköposti lähetetään.
1972 ARPANET –verkossa otetaan käyttöön Internet- sähköpostiohjelmien esi-isät. Tietokoneiden välisestä verkosta tulee ensimmäistä kertaa ihmisten välinen kommunikaatiokanava.
    Digiä koneeseen

























































































   10   11   12   13   14