Sijaintisi: Musti > Musti ja Leza Lidow > Ikuinen kamppailu > Shakkitarina Shakkitarina Mutta eikö itseänsä jo tee syypääksi loukkaavaan arvonalentamiseen sanomalla shakkia peliksi? Eikö se olekin tiede ja taito horjuen näiden kahden kategorian välillä niinkuin Muhametin arkku taivaan ja maan välillä, ja kaikkien vastakohtaparien ikuinen yhteys: ikivanha ja kuitenkin ikuisesti uusi, mekaaninen suunnittelultaan ja kuitenkin tehokas vain mielikuvituksen avulla, rajoitettu geometrisesti säännölliseen tilaan ja tällöin rajoittamaton kombinaatioissaan, alituisesti kehittyvää ja kuitenkin hedelmätöntä; ajattelemista, joka ei hyödytä mitään, matematiikkaa, jolla ei lasketa mitään, taidetta ilman teoksia, arkkitehtuuria vailla rakennusainetta ja kuitenkin, kuten tiedetään, kestävämpi olemukseltaan ja pysyvämpi olemassaololtaan kuin kaikki kirjat ja teokset; ainoa peli, joka kuuluu kaikille kansoille ja kaikkiin aikoihin ja josta ei kukaan tiedä, mikä jumala sen on tuonut maan päälle karkoittamaan ikävyyttä, teroittamaan aisteja ja jännittämään sielua. Missä siinä on alku ja missä loppu? Jokainen lapsi voi oppia sen ensimmäiset säännöt, jokainen poropeukalo voi koetella taitojaan sen parissa, ja kuitenkin se kykenee synnyttämään tämän muuttamattoman ahtaan neliön sisäpuolella erityisen mestarien lajin, vertaansa vailla olevan, ihmisiä, joilla on ainoastaan shakkiin suuntautuva lahjakkuus, erikoisneroja, joissa näkemys, kärsivällisyys ja tekniikka ovat vaikuttamassa yhtä tarkasti määrätyssä järjestyksessä kuin matemaatikossa, runoilijassa, muusikossa, ja vain toisin ryhmittyneinä ja yhtyneinä. Stefan Zweig