|
Tampereen vesistöt ja niiden tarkkailu
Pohjavesien suojelu
Jätevesien käsittely haja-asutusalueilla
Vesistöön rakentaminen
Maatalouden vesiensuojelu
Liittäminen vesihuoltolaitoksen verkostoon
Vesiliikenteen rajoitukset
Lisätietoa vesiensuojelusta
Vesiensuojelun tavoitteena on vesistöjen haitallisten muutosten estäminen ja haittojen korjaaminen.
Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen hoitaa alueellisen ympäristökeskuksen ohella vesilain (264/61) mukaista laillisuusvalvontaa kunnan alueella. Valvontatehtävien lisäksi kunnan ympäristönsuojeluviranomainen käyttää päätäntävaltaa eräissä vesilain mukaisissa asioissa. Näitä ovat
- talousveden ottamisen rajoittaminen erityistilanteissa - ojitusasiat sekä - oikeuden myöntäminen veden johtamiseen toisen ojaan tai viemäriin taikka toisen maan kautta.
Kunnan ympäristösuojeluviranomainen toimii myös ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaisena lupa- ja valvontaviranomaisena. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen valvoo toimialueellaan vesilain ja sen nojalla annettujen päätösten ja määräyksien noudattamista.
Tampereen pinta-alasta 24% on vettä. Kaupungin alueella on noin 160 järveä. Kaksi kolmannesta Tampereen järvistä on pieniä, pinta-alaltaan alle 10 ha. Suuria, yli 50 hehtaarin järviä on vain kymmenen prosenttia järvien määrästä. Suurimmat järvet ovat Näsijärvi ja Pyhäjärvi.
Ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaan kunnan on alueellaan huolehdittava paikallisten olojen edellyttämästä tarpeellisesta ympäristön tilan seurannasta. Tampereen alueella olevien järvien veden laatua on seurattu jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Järviseurannan tarkoituksena on tuottaa kattavaa ja luotettavaa vesistötietoa kuntalaisten ja eri yhteistyötahojen käyttöön. Järviseurannan perusteella ympäristönsuojeluyksikkö arvioi vesistöjen tilaa ja vesien laadun kehitystä sekä palvelee kuntalaisia järvien virkistyskäyttöä koskevissa kysymyksissä.
Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluyksikön säännöllisessä seurannassa on yhteensä 61 järveä ja lampea. Seurannassa olevat järvet ja lammet sekä näytteenottoaikataulu on esitetty alla olevassa seurantaohjelmassa. Vesinäytteitä otetaan joko vuosittain, kolmen, kuuden tai kahdentoista vuoden välein. Lisäksi ympäristönsuojeluyksikkö seuraa vuosittain virtaavien vesien laatua. Seurannassa olevat virtaavat vedet ovat Myllypuro, Houkanoja, Vihioja, Pyhäoja, Vuohenoja, Viinikanoja, Härmälänoja, Ryydynoja ja Sorilanjoki.
Vesinäytteitä otetaan vesistötarkkailusuunnitelman mukaisesti lopputalvella (maalis-huhtikuu) ja loppukesällä (elo-syyskuu). Niistä analysoidaan veden laatua kuvaavia parametrejä.
Pirkanmaan ympäristökeskus tiedottaa Pirkanmaan järvien levätilanteesta
internetissä.
Talvista vesinäytteenottoa Paalijärven jäällä
»
Pirkanmaan ympäristökeskuksen leväseuranta
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=192406&lan=fi
»
Tampereen järvien vedenlaatu
Tietoa Tampereen järvien vedenlaadusta.
http://www.kvvy.fi/cgi-bin/tietosivu_tampere.pl?sivu=paasivu.html
Tampereen vesistöseurantaohjelma 2010 - 2020
(pdf, 10 kt)
»
Uimavesien laadun valvonta
Sivun alkuun
Pohjavesiä koskee pohjavesien muuttamis- ja pilaamiskielto. Ympäristönsuojeluyksikkö valvoo näiden kieltojen noudattamista. Pohjavesien suojelua edistetään myös mm. ohjaamalla pohjavesiriskejä aiheuttavat uudet toiminnot ja laitokset pohjavesialueen ulkopuolelle.
Kantakaupungin pohjavesialuekartta
(pdf, 3 mt)
Pohjoisen suuralueen pohjavesialuekartta
(pdf, 1020 kt)
Sivun alkuun
Lisätietoa jätevesien käsittelystä haja-asutusalueella löydät kohdasta Ympäristönsuojelu - Haja-asutuksen jätevesi.
»
Haja-asutuksen jätevesi
»
Vesihuollon kehittämissuunnitelma
Sivun alkuun
Uusi vesilaki
(587/2011) tuli voimaan 1.1.2012. Uuden vesilain mukaan ruoppausasioiden
käsittely muuttuu. Lain mukaan kaikki ruoppaukset tulee ilmoittaa ELY- keskukseen
ja vesialueen omistajalle 30 vuorokautta ennen toimenpidettä. ELY-keskus
vastaanottaa ja kirjaa ilmoituksen ja vastaa välittömästi ilmoittajalle, jonka
liitteenä on ohjeistus. Vastaus lähetetään tiedoksi myös kunnan
ympäristönsuojeluviranomaiselle. ELY-keskuksen esittelijät käyvät läpi
ilmoituksen, jos hankkeesta ei ilmene mitään erityistä, niin se ei tavallisesti
edellytä toimenpiteitä valvontaviranomaiselta. Jos ilmoituksesta ilmenee luvan
tarve tai muuta huomioitavaa, niin ELY-keskus antaa hankkeesta lausunnon ennen
30 vuorokauden täyttymistä. Yli 500 m3:n ruoppaus edellyttää aina
aluehallintoviraston (AVI) luvan hakemista.
Myös muusta vesistön
kunnostamisesta kuten vesikasvien niitosta, tulee tehdä ilmoitus
Pirkanmaan ELY-keskukseen. Pienempikin toimenpide voi tarvita luvan, jos
hankkeesta aiheutuu vesilaissa tarkoitettuja haitallisia seurauksia.
Toimenpiteelle tulee hankkia naapureiden, vesialueen (yleensä osakaskunnan) ja
massojen läjitysalueen omistajan suostumukset. Laajat hankkeet edellyttävät
luvan hakemista ympäristölupavirastosta. Ruoppaukset tulisi tehdä talvella,
niitot kesällä vasta lintujen pesintäajan jälkeen. Rannan täyttöön ei tule
ryhtyä ominpäin – ensin tulee selvittää hankkeen luvanvaraisuus ja hankkia
naapurien suostumus toimenpiteelle. Muista, että olet vastuussa kunnostuksesta
aiheutuvista haitallisista vaikutuksista! Vesistöjen ruoppaus- ja niitto-ohje sekä vesirakennustyöstä tehtävä
ilmoituslomake löytyvät ympäristöhallinnon sivulta Vesistöjen kunnostus ja hoito.
»
Vesistöjen kunnostus ja hoito
Sivustosta vastaa:
Pirkanmaan ympäristökeskus
»
Rantojen kunnostus
Ympäristöhallinnon www-sivuilla
»
Ruoppaus
Ympäristöhallinnon www-sivuilla
Sivun alkuun
Nitraattiasetuksella ehkäistään maataloudesta peräsin olevien nitraattien pääsyä vesistöön. Valvontailmoitus on tehtävä poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta ja lannan kaukovarastoinnista patterissa. Ilmoitus osoitetaan Tampereen kaupungin ympäristö- ja rakennusjaostolle. Lisätietoa ilmoituksen tekemisestä on kohdassa Luvat ja ilmoitukset.
»
Maatalouden ympäristönsuojelun lomakkeet
Ympäristöhallinnon www-sivuilla
Sivun alkuun
Vesihuoltolain (119/2001) 10-11 §:n mukaan vesilaitoksen toiminta-alueella
sijaitseva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja viemäriin. Kunnan ympäristönsuojeluvuranomainen voi myöntää hakemuksesta kiinteistölle vapauden liittämisvelvollisuudesta laissa säädetyin perustein. Lisätietoa ja vapautusanomuslomake kohdassa Luvat ja ilmoitukset.
»
Luvat ja ilmoitukset
Sivun alkuun
Tietoa vesiliikenteen rajoituksista Tampereella löytyy Pirkanmaan ympäristökeskuksen sivuilta.
»
Maasto- ja vesiliikenne rajoitukset Tampereella
Sivun alkuun
Palvelupiste Frenckell
faksi ei faksia
PL 487
33101
Tampere
ma - pe 8.30 - 15.45
pyörätuoliramppi
Ympäristönsuojeluyksikkö:
Ympäristötarkastaja
Anna-Maija
Mäkinen
Puhelin
050 524 2536
Ympäristönsuojeluyksikkö:
Ympäristötarkastaja
Salla
Kärki
Puhelin
040 800 4975
»
Tampereen Vesi Liikelaitos
Tampereen Vesi huolehtii yleisen vesi- ja viemärilaitoksen toiminnasta.
http://www.tampereenvesi.fi/
»
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry.
http://www.kvvy.fi/cgi-bin/tietosivu_kvvy.pl?sivu=yleista.html
»
Ympäristöhallinnon verkkosivut
Tietoa ympäristönsuojelusta, ympäristön tilasta ja viranomaispalveluista.
http://www.ymparisto.fi/
|