Julkaistu 20.4.2017 13.25

Uusia sävellyksiä Sara Hildénin taidemuseoon

Miltä Sara Hildénin taidemuseo kuulostaa sävelinä? Seitsemän Tampereen ammattikorkeakoulun sävellysopiskelijaa sävelsi kukin oman tulkintansa museosta. Teokset saavat kantaesityksensä Kuvasta kuultavaa -konsertissa sunnuntaina 23. huhtikuuta klo 14 Sara Hildénin taidemuseossa.

Kuvasta kuultavaa -sarjassa on kahdesti aiemmin (2012 ja 2015) kuultu TAMKin sävellysopiskelijoiden tulkintoja näyttelyiden teoksista. Tällä kertaa näyttelykalenteri vaati uutta näkökulmaa, sillä nyt esillä oleva Jarmo Mäkilän näyttely avattiin vasta tammikuussa, mikä oli liian myöhään ajatellen uusien sävellysten esityksiä vielä samana keväänä. Niinpä lähtökohdaksi valittiin itse museo: se tila ja ympäristö, johon kulloisenkin näyttelyn teokset asetetaan.

Konsertissa kuultavat säveltäjät ja teokset ovat Aki Knaappila (s. 1994): Kolme tunnetilaa, Joel Verner (s. 1993): A Scene of Motions, Miska Ukkonen (s. 1987): Kiven hehku, Lasse Kallioniemi (s. 1977): Avara, Eetu Lehtonen (s.1989): Valos, Lauri Tikkanen (s. 1979): Meditation ja Veera Tuomi (s. 1984): I Frames of Light, II Frames of Mind.

Teokset tulkitsee Tampereen konservatorion opettajista koostuva pienyhtye: Eva Alkula, kantele, Lauri Hannu, mandoliini ja Kimmo Kiviniemi, kitara.

Musiikkiesitysten välissä kuullaan sävellyksen lehtori, MuT Hannu Pohjannoron alustus Kuvasta kuultavaa 2017: tila ja liike musiikissa.

Konsertti sisältyy museon pääsymaksuun (8/4 € tai Museokortti).

Kuvasta kuultavaa järjestetään Tampereen Musiikkiakatemian ja Sara Hildénin taidemuseon yhteistyönä.

Lisätietoja
Sävellyksen lehtori Hannu Pohjannoro, gsm 050 311 9693, hannu.pohjannoro@tamk.fi
Sara Hildénin taidemuseon tiedottaja Anne Kauramäki, gsm 040 837 0357, anne.kauramaki@tampere.fi

Jaa: