|
8.2. - 27.4.2003
Suomen Taideyhdistys tuotti keväällä 2003 kuvataiteilija Antti Tantun näyttelyn, joka oli ensin esillä Sara Hildénin taidemuseossa ja siirtyi sieltä Joensuun taidemuseoon ja vuoden lopulla Turun taidemuseoon. Näyttelyn kokosi Sara Hildénin taidemuseo.
Antti Tanttu tunnetaan ennen muuta puupiirtäjänä. Hänellä on omintakeinen, hidas ja työläs tekniikka, jossa yhdistyvät perinteinen puupiirros, maalaus ja erilaiset kollaasiratkaisut. Vedosmäärät ovat pieniä ja suuri osa teoksista on uniikkeja. Ensin Tanttu piirtää kuva-aiheen hiilellä luonnospaperille lopulliseen kokoon. Tavanomaisesta puupiirroksesta poiketen värit painetaan käyttämällä vain yhtä laattaa, joka kaiveretaan eri vedostusten välillä. Näin ollen saadaan vain yksi teos. Valmis vedos liimataan liivatteen avulla kankaalle, johon Tanttu usein lisää lehtikultaa, hopeaa, kuparia tai jauhemaista grafiittia.
Teosten aiheet liittyvät taiteilijan oman elämän vaiheisiin, mutta ne voi nähdä myös laajemmin, kuvina ihmisen alitajunnasta ja kollektiivisesta muistista. Teoksissa yhdistyvät esittävät elementit ja tunnistamattomat muotoaiheet, joiden tulkinnassa nimet auttavat, joskaan ne eivät kokonaan selitä teosten sisältöä.
Näyttely oli takautuva ja mukana oli noin 60 teosta 1990-luvun alusta tähän päivään. Suomen Taideyhdistys julkaisi näyttelyyn liittyvän kovakantisen, kaksikielisen (suomi-englanti) näyttelykirjan, jonka artikkelien kirjoittajina olivat fil.tri Ilona Reiners ja taiteen tri Jyrki Siukonen. Näyttelyyn liittyi Antti Tantun tekemä video Mortui vivos docent vuodelta 2001 sekä Ville Tantun tätä näyttelyä varten kuvaama Syvä pinta -dokumenttifilmi Antti Tantusta. Molemmat olivat esillä museon alakerran mediahuoneessa.
Näyttelyyn tutustui 3 117 kävijää.
|