Tampereella sosiaalityö on jaettu lapsiperheiden sosiaalityöhön ja aikuissosiaalityöhön. Lapsiperheiden sosiaalityötä tehdään alueellisesti, kolmella eri sosiaaliasemalla: eteläisellä, itäisellä ja läntisellä lapsiperheiden sosiaaliasemalla. Aikuissosiaalityöntekijät palvelevat keskitetysti Kanta-Sarviksella sijaitsevalla Aikuissosiaalityön sosiaaliasemalla.
Lapsiperheiden ja aikuisten sosiaaliasemien lisäksi toimii Sosiaaliasema Sarvis,
jonne voi varata ajan silloin, kun hakee toimeentulotukea ensimmäistä
kertaa Tampereella tai ei ole ollut toimeentulotuen asiakkaana kahteen
vuoteen.
Sosiaalipäivystys vastaa Tampereen sosiaalipäivystyksestä virka-ajan ulkopuolella. Sosiaalipäivystys antaa kiireellistä ensiapua lastensuojelu- ja perhekriisitilanteissa, ohjaa päihteiden väärinkäyttäjiä ja lisäksi tiloissa toimii nuorten selviämisasema viikonloppuisin.
Lastensuojelu Sosiaalityöntekijä voi auttaa, kun perheessä on
pulmia lasten ja nuorten kasvuun ja huolenpitoon liittyvissä asioissa,
omassa vanhemmuudessa tai jaksamisessa. Lastensuojelu tukee vanhempia
lapselle suotuisten kasvuolojen turvaamiseksi. Ongelmatilanteissa
lastensuojelu voi tarjota erilaisia avohuollon tukitoimia, kuten
perhetyöntekijän apua tai tukiperheitä.
Päihdepalvelut Kun elämää vaikeuttaa oma tai läheisen
päihteiden käyttö, saa sosiaalityöntekijältä ohjausta ja neuvontaa
päihdeongelmien hoitamisessa sekä tietoa erityispalveluista ja
kuntoutuksesta.
Toimeentulotuki Toimeentulotukea voi hakea silloin, kun perheellä on taloudellisia vaikeuksia eikä perhe kykene omilla tuloillaan, etuuksilla, varoilla tai muilla tavoin turvaamaan asumistaan ja elämistään.
Toimeentulotukihakemukset tulee toimittaa kirjallisesti Toimeentulotuen yksikköön. Poikkeuksena tästä on uudet asiaakkaat: kun hakee toimeentulotukea ensimmäistä kertaa Tampereella tai ei ole ollut toimeentulotuen asiakkaana kahteen vuoteen, asioidaan sosiaaliasema Sarviksen kanssa. Lapsiperheiden ja aikuisten sosiaaliasemilla käsitellään toimeentulotukihakemus vain, jos sosiaalityöntekijä on sopinut asiasta erikseen asiakkaan kanssa.