Luhtaan päiväkoti avasi ovet lapsille

Uusi ekoystävällinen Luhtaan päiväkoti on otettu käyttöön Pappilassa. Tuore päiväkoti parantaa itäisen alueen päivähoitotilannetta, sillä talossa on tilaa kaikkiaan noin sadalle päivähoitoa tarvitsevalle lapselle.

Tunneli

Luhtaan päiväkoti on sadan lapsen valtakunta. Talossa on kaikkiaan viisi sisarusryhmää, joissa on eri-ikäisiä lapsia

Kun Luhtaan päiväkotiin astuu sisälle, pieniä ihmisiä häärii kaikkialla. Eikä ihme, sillä tammikuussa 2012 ovensa avanneessa päiväkodissa toimii viisi päiväkotiryhmää. Kaikki päiväkodin ryhmät ovat sisarusryhmiä, joissa on eri-ikäisiä lapsia.

Talossa on valoa ja väljyyttä. Kodikkaat tilat on suunniteltu joustaviksi ja muunneltaviksi. Perinteisiä käytäviä ei ole. Sen sijaan on reiluja pariovia, joita avaamalla tai sulkemalla huonetilaa voidaan muokata tarpeen mukaan. Ryhmätilojen ohella lapsille on pienempiä leikkisopukoita ja teemahuoneita. Pihamaalla sama idea jatkuu: on seikkailupiha, ylä- ja alapiha sekä pyöräpiha.

Päivähoidon lisäksi taloon on suunniteltu avoimen varhaiskasvatuksen kerhotoimintaa, jossa lapsia kotona hoitavat vanhemmat ja heidän lapsensa voivat tavata muita perheitä.

- Myös alueen muut asukkaat voivat käyttää päiväkodin yhteisiä tiloja, aulaa ja salia ja niihin liittyviä pienkeittiötiloja kylätalotyyppiseen toimintaan, kertoo päiväkodinjohtaja Raija Toikka.

Päiväkoti käyttää aurinkoenergiaa

Ulkokuva Luhtaan päiväkodista

Aurinkoisina päivinä ekotehokas Luhtaan päiväkoti toimii kuin voimalaitos ja tuottaa sähköä jopa yli oman tarpeen.

Luhtaan päiväkoti on Tampereen Tilakeskus Liikelaitoksen passiivienergiarakentamisen pilottikohde. Rakennuksen lämmitysenergian tarvetta on pienennetty niin paljon kuin kohtuullisin rakennuskustannuksin on ollut mahdollista. Energiatarvetta vähentävät muun muassa hyvä lämmöneristys, hyvin eristävät ikkunat ja ovet sekä tehokas lämmön talteenotto ilmanvaihdossa.

Passiivitalo hyödyntää tehokkaasti aurinkoenergiaa. Rakennuksen katolle on asennettu 150 m2 aurinkosähköpaneeleita, joilla tuotetaan aurinkoisina päivinä sähköä jopa yli oman tarpeen. Koneellisen viilennyksen sijaan päiväkotia suojaavat lämpimillä ilmoilla pitkät räystäsrakenteet, kaihtimet ja ikkunalasien auringonsuojakalvot.

- Myös päiväkodin lapset pääsevät tutustumaan kestävän kehityksen periaatteisiin, sillä teema näkyy varmasti muutenkin talon toiminnassa, Raija Toikka lupaa.

Lapset ja media

Tilat on varustettu hyvällä mediatekniikalla, jolla voidaan tehdä esimerkiksi pienimuotoisia animaatioita.

Päiväkoti on varustettu nykyaikaisella mediatekniikalla. Talossa on mediakirjasto, ja lisäksi ryhmätiloista löytyy dokumenttikamera, valkotaulu, datatykki sekä kameroita. Käytännössä ryhmätiloissa voidaan yhdessä katsoa valkokankaalta esimerkiksi lasten tekemiä maalauksia ja keksiä niistä satuja. Leikkiin perustuva mediakasvatus solahtaa päiväkodin arkeen sujuvasti.

- Dokumenttikameralla voidaan ihmetellä yhdessä mielenkiintoisia luonnon aarteita seinälle suurennettuina. Lisäksi lapset voivat esimerkiksi katsoa omaa tanssiesitystään kameran avulla suoraan valkokankaalta. Välineillä tehdään myös pienimuotoisia animaatioita, Raija Toikka kuvailee.

Maalareita

Luhtaan päiväkodissa lapsilla on käytössään erilaisia leikki- ja rakenteluhuoneita.

Teksti: Johanna Toivanen

Kuvat: Luhtaan päiväkoti ja Johanna Toivanen