|
Tampereen
yliopiston hallitus päätti 13.6.2011 siirtää luokanopettajakoulutuksen ja
Hämeenlinnan normaalikoulun toiminnan Tampereelle. Suunnitelman mukaan Nekalan koulusta
tulee osa normaalikoulua elokuussa 2012.
Hämeenlinnasta
siirtyvä normaalikoulu on Tampereen yliopistoon kuuluva, luokkien 1 - 6
harjoittelukoulu. Nekalan kaupunginosassa toimii jo nykyisin Tampereen
normaalikoulu, jossa opetetaan luokkia 7 - 9. Koulut muodostavat jatkossa yhtenäisen 1 - 9 –luokkien koulun, joka toimii
opettajien harjoittelukouluna. Samassa kokonaisuudessa on myös Tampereen
normaalikoulun lukio.
Valmistelut
Hämeenlinnan normaalikoulun toimintojen siirtämiseksi Tampereelle on aloitettu.
Nekalan koulun oppilaiden huoltajille järjestettiin aiheesta oma tiedotus- ja
keskustelutilaisuus 23.8.2011.
Oppilaiden
koulupolku säilyy ennallaan ja noudattaa aikaisemmin tehtyjä
kouluverkkopäätöksiä. Niiden mukaan oppilaat siirtyvät Nekalan kouluun
Muotialasta kolmannelle luokalle ja Hallilasta (lukuvuodesta 2012 - 2013 alkaen)
viidennelle luokalle.
Myös
kielivalintojen ja painotusten osalta Nekalan koulun nykyisten oppilaiden
koulunkäynti jatkuu mahdollisimman ennallaan niin, että oppilaiden jo tekemät
kielten ja painotusten valinnat turvataan. Samoin lukuvuoden 2011 - 2012 aikana
tehtävät kieli- ja painotusvalinnat turvataan.
Siirtymä tuo
muutoksia koulujen henkilökuntaan ja opettajiin. Hämeenlinnassa toimivan
harjoittelukoulun opettajista osa on ilmoittanut olevansa valmiita harkitsemaan
siirtymistä Tampereelle. Nekalan koululla ja sen osana toimivassa Muotialan
toimipisteessä työskentelevä Tampereen kaupungin vakituinen henkilöstö
varaudutaan sijoittamaan kaupungin muihin kouluihin. Tampereella henkilöstöä informoidaan
suunnitelmista ja mahdollisiin henkilöstömuutoksiin liittyvistä asioista heti
lukuvuoden alusta alkaen.
Esiopetuksen järjestää
jatkossa Tampereen kaupunki tiiviissä yhteistyössä normaalikoulun kanssa. Aamu-
ja iltapäivätoiminnan osalta työnjakoa selvitetään parhaillaan.
»
Nekalan koulun muutos normaalikouluksi etenee
Tiedote 9.2.2012
»
Kielivalinnat ja koulumatka puhuttivat huoltajia Hallilassa
Tiedote 23.9.2011
»
Nekalassa valmistaudutaan uuden normaalikoulun tuloon
Tiedote 24.8.2011
»
Nekalan koulu osaksi normaalikoulua elokuussa 2012
Tiedote 28.6.2011
Vt. perusopetuksen johtaja
Veli-Matti
Kanerva
Puhelin
050 593 6212
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi
Aluejohtaja
Päivi
Laukkanen
Puhelin
040 594 0946
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi
Rehtori Vesa
Toivonen (Hämeenlinnan normaalikoulu) Puhelin 050
544 4459 Sähköpostiosoite
on muotoa etunimi.sukunimi@uta.fi
|