Etusivu
Oikopolut etsityimpiin palveluihin
Sisältö aihepiireittäin
Ilmoita yhdistyksesi tai yrityksesi mukaan Puistofiestaan
Koko perheen kaupunkitapahtuma Hämeenpuiston Puistofiesta tulee taas! Sunnuntaina 6.8. vietettävässä ilmaistapahtumassa kaupungin toimijat sekä tamperelaiset yritykset ja yhdistykset voivat esitellä toimintaansa toimintapisteillä. Tarjoa kaupunkilaisille elämyksiä ja mahdollisuuksia kokeilla uutta harrastusta. Yritys tai yhdistys, ilmoita toimipisteesi mukaan 16.7. mennessä.

Tampereen vetovoima jatkaa kasvuaan
Tampere on Suomen vetovoimaisin kaupunki. Tilastokeskuksen huhtikuun 2023 ennakkotietojen mukaan asukkaita on nyt 250 353. Kaupunki kasvoi vuonna 2022 ennätyksellisesti 4786 asukkaalla. Nettomaahanmuutto Tampereelle on ollut kasvussa.

Uutiset
-
Purkutaidetalo Pinni47 avaa ovensa 7. kesäkuuta – Taide elävöittää Tampereen ydinkeskustan kesää ainutkertaisen kulttuuritilan avulla
6.6.2023 | UutinenTampereen ensimmäinen purkutaidetalo avautuu yleisölle keskiviikkona 7. kesäkuuta Pinninkadulla. Pinni47 on monikerroksinen taidenäyttely ja kulttuuritila, joka elävöittää rautatieaseman viereistä Tullin aluetta kesä- ja heinäkuussa. -
Jaosto päätti uhkasakosta, eläinsuojeluavustuksista ja budjetista jatkovalmistelua varten
8.6.2023 | Uutinen -
Uusi Liikennepuisto on avattu
8.6.2023 | Uutinen -
Tampereen Tyttöjen Talon näyttely esillä Galleria Vivissä
8.6.2023 | Uutinen -
Hallilan risteyssiltojen liikuntasaumalaitteet uusitaan
8.6.2023 | Uutinen -
Sara Hildénin taidemuseon kesänäyttely tutkii tilaa
8.6.2023 | Uutinen -
Tampereen lukioihin lisäpaikkoja: tavoitteena 900 opiskelijapaikkaa lisää vuoteen 2029 mennessä
8.6.2023 | Uutinen
Etsitkö tietoa elämäntilanteesi perusteella?
Osallistu ja vaikuta kaupunkiisi
Tapahtumat
Tampere on tapahtumakaupunki! Katso tästä lähimmät tulevat tapahtumat. Tapahtumat aukeavat Tampereen alueen tapahtumakalenterissa tapahtumat.tampere.fi. Tapahtumakalenteriin siirtymällä näet kaikki tulevat tapahtumat ja voit suodattaa niitä eri tavoin. Tampereen kaupunki ei vastaa muiden tapahtumajärjestäjien tapahtumista.
-
Startti kesälomaan -tapahtuma 10.6. klo 10–16
10.6.2023 10.00 | Maauimalan ja liikennepuiston alueellaKoko perheen tapahtuma lauantaina 10.6.Tampereen maauimalassa ja lasten liikennepuistossa. Luvassa mm. eläinhahmoja, näytöksiä, toimintarata ja musiikkia! -
Kevyt tuolijumppa
8.6.2023–22.6.2023 | Pohjolan lähitori -
Ilmainen teemaopastus: tule tutustumaan Kauppahallin historiaan & tarinoihin
8.6.2023–24.8.2023 | Lähtö Hämeenkatu 19 sisäovien edestä holvikäytävästä -
Vieraslajitalkoot Iidesjärvellä
8.6.2023–20.6.2023 -
Kuntosalin vapaa vuoro
9.6.2023 07.30 | Pohjolan lähitori -
Sairaanhoitajan ohjaus ja neuvonta
9.6.2023 08.00 | Pohjolan lähitori -
Kädentaidot
9.6.2023 09.00 | Pispan lähitori
Tampere - tekemisen kaupunki
Tampere on tunnettu asioiden rohkeasta toteuttamisesta, aikaansaamisesta sekä määrätietoisesta kehittämisestä. Tampere on Tekemisen kaupunki, jossa työskennellään kaupunkilaisten yhdenvertaisuuden, yhteisöllisyyden, edelläkävijyyden sekä kestävämmän tulevaisuuden puolesta.

Sivun pääkuva: Laura Vanzo / Visit Tampere