EN

Nuorten yleisurheilun MM-kisoissa juodaan tamperelaista hanavettä

Heinäkuussa 2018 Tampereella järjestettävissä nuorten yleisurheilun MM-kisoissa tarjoillaan tamperelaista hanavettä. Tampereen Vesi viettää tänä vuonna 120-vuotisjuhlavuottaan ja tarjoaa jokaiselle IAAF World U20 -mestaruuskilpailun osanottajalle tyhjän vesipullon, joka voidaan täyttää kisojen aikana suoraan hanasta. Muovijätteen vähentämiseksi urheilijat käyttävät samaa pulloa kisojen ajan ja täyttävät sen kisa- ja treenipaikoilta löytyvistä Tampereen Veden vesipisteistä.

IAAF - Tampere 2018 - #drinktapwater
 

Tampereen suosituin hanatuote

Tampereen Vesi on perustettu jo vuonna 1898 ja vesihuoltoa on siitä lähtien jatkuvasti kehitetty. Laadukkaan hanaveden eteen tehdään päivittäin paljon työtä. Puhdasta juomavettä toimitetaan Tampereelle ja osittain naapurikuntiinkin lähes 20 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, mikä vastaa 1 – 2 uima-altaallista tunnissa. Raikas hanavesi tulee koteihin ympäristöystävällisesti vesijohtoverkostoa pitkin, jota Tampereella onkin lähes 800 km. Puhdasta vettä on saatavilla hanan aukaisulla ympäri vuorokauden.

Puhtaan veden valmistuksen ja jakelun lisäksi käytetty hanavesi eli jätevesi kerätään ja puhdistetaan tehokkaasti ja palautetaan takaisin vesistöihin luonnon kiertokulkuun. Tampereen Vesi seuraa, ohjaa ja kunnossapitää vesihuoltojärjestelmää ympäri vuorokauden, varmistaakseen puhtaan hanaveden jatkuvan toimituksen.

Suomessa hanavesi on maailman parasta

Vesihuoltomme on korkeatasoista. Hanavesi on laadukasta; hajutonta, mautonta, väritöntä sekä tutkitusti turvallista nauttia. Veden laatu täyttää sosiaali- ja terveysministeriön sille asettamat vaatimukset erinomaisesti. Hanavesi on myös edullista. Yksi juomalasillinen maksaa noin 0,06 senttiä ja ämpärillisen saa kolmella sentillä.

Hanaveden on todettu olevan huomattavasti puhtaampaa kuin pullotetun veden. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimus on osoittanut, että pullovedessä voi olla jopa 100 kertaa enemmän mikrobeja kuin vesijohtovedessä.

Jokainen meistä tarvitsee päivittäin vettä, minkä lisäksi lähes 80 % maailman ihmisistä on työssä joka on joko suoraan tai välillisesti riippuvainen vedestä. Puhdas vesi ja sen mahdollistama hygienia ovat terveyden ja hyvinvoinnin perusta. Toimiva vesihuolto on avain yhteiskunnan ja yritystoiminnan kehittymiseen.

Lisätietoja

Tampereen Vesi
Petri Pulli
puhelin 050 552 6094


Teksti Liisa Mustaniemi

Tampereen Vesi Liikelaitos, Viinikankatu 42 A, 33800 Tampere, puh. 03 565 611

Kaikki yhteystiedot

Copyright © Tampereen Vesi

Tietoa sivustosta Palaute Tampereen kaupunki