Siirry sisältöön

Kerhot

Kerhoissa ja leikkitoimintakeskuksissa toteutetaan avointa varhaiskasvatusta. Toimintamuotoja ovat esimerkiksi eri-ikäisten kerhot ja avoimet perhekerhot.

Avoin varhaiskasvatus on vaihtoehtoinen toimintamuoto kunnan järjestämälle tai tukemalle koko- tai osapäiväiselle päivähoidolle tai yksityisen hoidon tuelle. Osallistuminen avoimeen varhaiskasvatustoimintaan ei poista oikeutta myönnettyyn kotihoidontukeen (KELA).

Kerhoihin haetaan päivähoitohakemuksella. Toimintaan voi osallistua sopimuksen mukaisesti maksimissaan 12 kertaa kuukaudessa. Kerhokerran pituus on enintään 3 tuntia joko aamu- tai iltapäivällä. Perheen tulee valita joko kunnan järjestämä tai palvelusetelillä tuettu kerhotoiminta. Molempia vaihtoehtoja ei voi käyttää. Huoltajille kerhot ovat maksuttomia.

Avoimeen varhaiskasvatukseen voi osallistua, jos lapsi ei käytä kunnallista tai yksityisen toimijan järjestämää varhaiskasvatusta tai perhepäivähoitoa.

Kerhot aloittavat toimintansa 8.8.2019.


Musisointia leikkitoimintakeskuksessa

Leikkitoimintakeskukset

Leikkitoimintakeskuksessa toiminta on monipuolista. Kerhojen ja avointen perhekerhojen lisäksi siellä järjestetään esimerkiksi teemapäiviä ja tapahtumia.


Kerhot

Kerhoihin haetaan päivähoitohakemuksella. Toimintaan voi osallistua sopimuksen mukaisesti maksimissaan 12 kertaa kuukaudessa. Kerhokerran pituus on enintään 3 tuntia joko aamu- tai iltapäivällä. Osassa kerhoissa on painotuksina luonto, musiikki tai taide. Kerhoissa ei ole järjestettyä ruokailua, paitsi Huushollin kerhoissa.

Perheen tulee valita joko kunnan järjestämä tai palvelusetelillä tuettu kerhotoiminta. Molempia vaihtoehtoja ei voi käyttää.

Avoimessa perhekerhossa leikkimässä

Avoimet perhekerhot ja perhekahvilat

Vanhempien ja lasten yhteisiin, avoimiin perhekerhoihin ei tarvitse hakea tai ilmoittautua. Toiminta on maksutonta.


Tämän sivun lyhytosoite on www.tampere.fi/kerhot