Siirry sisältöön

Opiskelijoiden toiminta

Opiskelijakunta

Jokainen koulun opiskelija kuuluu automaattisesti opiskelijakuntaan. Opiskelijakunnan toiminnasta vastaa hallitus, joka valitaan halukkaiden keskuudesta. Uusi hallitus valitsee järjestäytymiskokouksessaan keskuudestaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan sekä tarpeelliseksi katsomiaan toimihenkilöitä. Opiskelijakuntaa avustaa opiskelijakunnan ohjaava opettaja. Lukuvuonna 2019-20 ohjaavaa opettajana toimii Riikka Kristeri-Kulman

Opiskelijakunnan toiminnan tarkoitus on parantaa opiskelijoiden asemaa ja tuoda vaihtelua koulun arkeen. Opiskelijakunta voi järjestää kouluun pieniä tempauksia ja juhlia, ehdottaa asioita koulun johdolle, osallistua Tampereen kaupungin Nuorisofoorumin toimintaan ja Lukiolaisten liiton toimintaan sekä nimetä edustajansa opettajainkokouksiin.

Opiskelijakunta edustaa opiskelijoita ja sitä on lainkin mukaan kuultava tärkeissä päätöksissä. Vuosittain järjestetään taksvärkki, jonka tuotolla huolehditaan kahdesta gambialaisesta kummilapsestamme.

Kummilapset

MMK. Maailma, me kaikki ry, on tamperelaisten naisten perustama yhdistys, joka ylläpitää lastentarhaa Gambian Busumbalassa. Yhdistys tekee paljon muutakin, kuten opettaa hedelmien säilömistä, suuhygieniaa … ja välittää kummilapsia.

Olemme sitoutuneet huolehtimaan Isatou Suwarelin ja Abdoulie Sannohin koulutuksesta. Kumpikin lapsistamme on käynyt esikoulua MMK:n lastentarhassa, jonka jälkeen he ovat päässeet oikeaan kouluun opiskelemaan.

Tutorit

Kakkosista ja kolmosista koostuva tutorryhmä auttaa uusia opiskelijoita opiskeluun liittyvissä kysymyksissa. He esittelevät koulua ja kertovat koulun käytänteistä ja neuvovat esimerkiksi lukujärjestysten teossa. Tutoroinnin avulla uudet opiskelijat tutustuvat kouluun ja oppivat tärkeitä asioita lukiossa opiskelusta.

Tutorointi on osa opinto-ohjausta ja siksi tutorit työskentelevät yhdessä sekä opinto-ohjaajan että tutorohjaajan kanssa. Tavoitteena on luoda yhdessä viihtyisä ja turvallinen koulu, jossa jokainen saa tarvittaessa apua.

Tutorointi on hyödyllistä myös tutorin kannalta. Hän oppii kantamaan vastuuta, toimimaan ryhmässä ja toimintaan osallistuminen tuo vaihtelua koulutyöhön. Tutorinnista saa hyvän mielen lisäksi todistuksen ja kurssisuorituksen. Tutor-toimintaa ohjaa lukuvuonna 2019-20 Kati Luhtajärvi-Nikkanen

Ympäristöryhmä

TekLussa toimii opiskelijoista koostuva Ympäristö2 –työryhmä, jonka tavoitteena on kestävän kehityksen edistäminen koulussamme. Ryhmä kokoontuu viikoittain välitunnilla ja järjestää erilaisia tempauksia ja tapahtumia. Ympäristö2 –ryhmään voivat liittyä kaikki halukkaat opiskelijat. Ryhmää ohjaa opettaja, mutta ryhmän vetäjänä toimii opiskelijakunnan ympäristövastaava. Ryhmässä toimimisesta saa kurssin sekä todistuksen osallistumisesta. Lukuvuonna 2019-20 ohjaavana opettajana toimii Mari Rintanen.

Abitoimikunta

Abitoimikunta muodostetaan kolmannen vuoden opiskelijoista. Toimikunta vastaa abivuoteen liittyvien tapahtumien järjestelyistä. (satapäivää, abiristeilyt ja penkkarit)

Lukiolaisten liitto

Suomen lukiolaisten liitto on valtakunnallinen järjestö, joka ajaa lukiolaisten asioita. Liittymällä liittoon opiskelija saa lukiolaiskortin, jolla hän saa mm. VR:n junien ja Matkahuollon linja-autojen opiskelija-alennuksen. Lisää tietoa liiton toiminnasta löydät osoitteesta

Lukiolaisten liitto järjestää joulukuun alussa Helsingissä abeille suunnatun kansainvälisen jatkokoulutustapahtuman, STUDIA – messut.