Siirry sisältöön
Käytämme sivustolla evästeitä. Jatkamalla hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

Kevään 2021 kirjoitukset

Tarkista Ulkoinen linkkikevään 2021 koepäivät suoraan Ylioppilastutkintolautakunnan sivuilta.

Keväällä 2021 jokainen kokelas tarvitsee mukaansa oman käsidesin ja maskeja koko päiväksi. Kokeeseen ei saa osallistua sairaana, oireisena eikä karanteeniin määrättynä.

Jotta kirjoitusten toteutuminen turvataan ja altistumistilanteita vältetään, jokaiselle kirjoituksiin osallistuvalle suositellaan Pirkanmaan koronanyrkin 26.1. linjauksen mukaisesti kahden viikon OMAEHTOISTA KARANTEENIA ennen ensimmäistä ylioppilaskirjoituspäivää sekä koko kirjoitusten ajaksi.

Saman 14 vrk karanteeniohjeen jokaiselle kirjoituksiin osallistuville on antanut 22.2. THL koko maahan.

Kahden viikon karanteeniohje koskee tietenkin myös uusijoita!

Löydät Ulkoinen linkkiTHL:n sivuilta tarkat ohjeet siitä, mitä karanteeni tarkoittaa kokelaalle ja hänen kanssaan samassa taloudessa asuville.

Samkessa vielä opiskelevat kevään kirjoittajat voivat opiskella lähiopetuksessa vain talviloman alkuun asti. Sen jälkeen he ovat etäopiskelemassa, koska ovat omaehtoisessa karanteenissa voidakseen osallistua kirjoituksiin.

Tutustu Ulkoinen linkkiYlioppilastutkintolautakunnan koronaohjeisiin .

Tarkat ohjeet kirjoittajille annetaan Wilmassa. Uusijat saavat samat ohjeet sähköpostilla lukion kansliasta. Ohjeet ja määräykset voivat muuttua hyvinkin lyhyellä varoitusajalla, joten ilmoittelua pitää seurata tiiviisti.


Sivu on julkaistu: 27.1.2021. Viimeisin päivitys: 1.2.2021