Siirry sisältöön

Aamu- ja iltapäivätoiminta, Lupa liikkua ja Harrastaa

Eppu-kerho (aamu- ja iltapäivätoiminta)

Eppu-kerho on tarkoitettu koulun ensimmäisen ja toisen luokan oppilaille. Tavoitteena on tukea kodin ja koulun kasvatustyötä, edistää lapsen hyvinvointia sekä luoda turvallinen ja virikkeellinen ympäristö ennen ja jälkeen koulupäivän. Toimintaa järjestetään Koiviston nuorisokeskuksen ja koulun tiloissa kaikkina koulupäivinä lauantaikoulupäiviä lukuun ottamatta. Ulkoilu tapahtuu pääsääntöisesti koulun pihassa.

Aamupäiväkerhossa toiminta on vapaamuotoista. Aamukerho toimii kello 8–9.45 Nuorisotoimen tiloissa. Perjantaisin aamukerho toimii Nuorisotoimen tilan sijaan Lumikoiden ja Leijonien tiloissa. Iltapäivisin on hetki läksyjen tekoa varten, ulkoilua sekä ohjattua pajatoimintaa. Koulun liikuntasali on käytössä lähes joka iltapäivä. Iltapäivätoimintaa on maanantaista perjantaihin klo 12.15–17, ja iltapäivän aikana tarjoillaan välipala.

Eppu-kerhossa sekä esioppilaat että alkuopetuksen oppilaat toimivat yhdessä esikoulun ja koulun aikuisten kanssa. Lasten toiveet on otettu huomioon kerhoja suunniteltaessa. Huoltajille tiedotetaan kerhopäivistä ja kerhojen sisällöistä.

Terveisin Eppu-kerhovastaava Inkeri Halme
050 4064941

Lisätietoja ja ohjeet hakemiseen:

Lupa liikkua ja harrastaa

Kouluvuosi käynnistyy, niin myös harrastukset. Löytyisikö perusopetuksen Lupa liikkua ja harrastaa kokonaisuudesta kiinnostava harrastus?

Perusopetus tarjoaa lukuvuonna 2020–2021 maksutonta Lupa harrastaa -harrastustoimintaa, joka on suunnattu kaikille 3.–9.-luokkien oppilaille. Harrastukset ovat koulupäivän jälkeen. Tarjolla on yhteensä noin 200 harrastusryhmää viikossa, joiden ohjauksesta vastaa yli 50 palveluntuottajaa. Monipuoliseen maksuttomaan harrastustoimintaan osallistuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista ja harrastusryhmiä löytyy jokaiselta koulupolulta. Lukuvuoden 2020–2021 Lupa harrastaa -ryhmät käynnistyvät turvallisuus- ja hygieniaohjeet huomioiden maanantaista 24.8.2020 alkaen. Ohjeistusta päivitetään aina epidemiatilanteen vaatiessa. Harrastusryhmien sisältökuvaukset sekä aikataulut päivittyvät 17.8.2020.

Lupa liikkua ja harrastaa sivulle

Kouluille on jaettu myös yhteensä 1500 Lupa liikkua -tuntia. Näillä tunneilla tuhannet oppilaat pääsevät koulupäivän aikana tutustumaan maksuttomasti Tampereen monipuoliseen liikuntatarjontaan. Lupa liikkua -tunnit jaetaan kouluittain valituille opetusryhmille.

Tietoa kasvatus- ja opetuspalveluiden liikkumisen ja harrastamisen edistämisestä löydät tästä
Ulkoinen linkkiLupa liikkua esitteestä