Yksi parhaista

Klubin ovi

Kaikkiaan Tullikamarin keikkatarjonta vilkastui vuosituhannen vaihteen jälkeen uudelleen. Vaikka keikkapuoli painottuu edelleen populaarimusiikkiin ja erityisesti rockiin, tavoitteena on tuoda lavalle jokaisen genren parhaimmisto.

Keikkatarjonnan vilkastuminen yleisesti on muuttanut keikkajärjestämisen ammattimaisemmaksi, sillä varsinkin suurten konserttien järjestäminen vaatii isot resurssit. Klubi on edelleen pääasiassa bändien ja artistien valtakuntaa, kun taas Pakkahuoneen käytöstä kolmanneksen muodostavat yritysten tilaisuudet, yhden kolmasosan vievät eri festivaalit ja loppuajan täyttävät yksittäiset konsertit.

Klubista ja Pakkahuoneesta on kasvanut kansallisesti yksi merkittävimmistä keikkapaikoista, mikä on tulosta hyvin hoidetuista tilaisuuksista sekä monipuolisen ja laadukkaan keikkatarjonnan ylläpitämisestä. Tullikamari kasvun ohessa sitä ympäröivä alue on kehittynyt valtavasti, ja tällä hetkellä kulttuurikeskus sijaitseekin aivan Tampereen ytimessä. Tuula Pessa vakuuttaakin hyvän sijainnin olevan yksi menestyksen avaimista: "Tänne on helppo tulla ja järjestää tilaisuus, koska rautatieaseman tunnelista pääsee melkein kuivin jaloin tänne sisälle."

”Pakkahuone on yksi hienoimpia paikkoja esiintyä.”

Sipe Santapukki 10.7.2008

Heti alusta lähtien kansallista tunnettuutta toivat myös Ylen keikkataltioinnit paikan päältä. Ohjelmien ohjaaja Matti Grönberg peilaa 20 vuoden takaista tekemistä nykypäivään: "Ei ollut mitään liikkuvaa valoa tai räjähteitä eikä harjoiteltuja koreografioita tai lavashow:ta. Välispiikitkin olivat vähän sinne päin, mutta musa toimi jo silloin." Kuten keikkojen tekniset ominaisuudet myös Tullikamarin kulttuurikeskus on kokenut monia muutoksia ja uudistuksia 20 vuoden aikana. Silti kantava idea, monipuolisen keikka- ja kulttuuritarjonnan ylläpitäminen, on pysynyt samana. Talon sisäinen vuorovaikutus on pidetty aina tiiviinä, jotta Klubi ja Pakkahuone palvelisivat mahdollisimman hyvin erilaisten yleisöjen tarpeita yhdessä ja erikseen.