Siirry sisältöön
Käytämme sivustolla evästeitä. Jatkamalla hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi


Terveystieto

TE1 Terveys voimavarana (pa, 2 op) 

Opintojaksolla luodaan kokonaiskuvaa ihmisen voimavaroista, terveyden edistämisestä sekä terveyttä määrittävistä tekijöistä, niiden yhteyksistä ja vaikutusmekanismeista. Lisäksi syvennetään ja laajennetaan ymmärrystä kehon ja mielen hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä sekä elintapojen merkityksestä terveydelle. Opintojaksolla perehdytään keskeisiin  terveyttä ja terveyskäyttäytymistä selittäviin teorioihin, malleihin ja terveyskulttuurin ilmiöihin.  Arvioinnissa voidaan käyttää esimerkiksi uni-, ruoka- tai liikuntapäiväkirjan analysointia. 

TE2 Terveys ja ympäristö (va, 2 op)

Opintojaksolla perehdytään terveystieteelliseen tutkimusprosessiin, terveysviestintään ja kriittiseen lukutaitoon.  Tarkastellaan psykososiaalisen ja fyysisen ympäristön merkitystä terveydelle eri näkökulmista ja pohditaan omien valintojen yhteyksiä ympäristön terveellisyydelle.  Lisäksi opintojaksolla tutustutaan erilaisiin riippuvuuksiin ja niiden syntyyn, ehkäisyyn ja haittoihin.  Arvioinnissa voidaan käyttää esimerkiksi media-analyysi- tai haastattelutehtäviä.  

TE3 Terveys ja yhteiskunta (va, 2 op)

Opintojaksolla perehdytään terveyden edistämisen ja sairauksien ehkäisyn historiallisiin kehityslinjoihin sekä yhteiskunnan tulevaisuuden haasteisiin.  Ymmärretään keskeisten tarttumattomien ja tartuntatautien riskitekijöitä, pohditaan ratkaisuja näiden ehkäisemiseksi sekä niiden merkitystä yksilölle ja yhteiskunnalle. Lisäksi opintojaksolla tarkastellaan sosiaali- ja terveyspalvelujen, itsehoidon ja omahoidon merkitystä terveydelle sekä pohditaan terveyteen liittyviä eettisiä kysymyksiä ja globaaleja terveyshaasteita.  Arvioinnissa voidaan käyttää esimerkiksi ryhmätöitä. 

TE4 Terveystiedon kertaus (ko, 1 op)

Opintojaksolla kerrataan terveystiedon keskeisiä sisältöjä ja harjoitellaan terveystiedon ylioppilaskokeessa tarvittavia valmiuksia. Arviointi perustuu annettujen tehtävien suorittamiseen. Opintojakso arvioidaan suoritusmerkinnällä.

TE5/PS9 (ko, 2 op)

Opintojakson tavoitteena on ymmärtää ihmisen psyykkiseen, sosiaaliseen ja fyysiseen hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Sisällöt pohjautuvat ympäristöpsykologiaan, terveystietoon sekä kulttuuripsykologiaan. Opintojaksolla keskitytään oman hyvinvoinnin tarkasteluun sekä edistämiseen pääasiassa käytännön harjoitteiden kautta. Opintojakson näkökulmia voidaan myös muokata osallistujien mielenkiinnon mukaan. Opintojakso on sama kuin PS9. Arviointi perustuu annettujen tehtävien suorittamiseen sekä oppimispäiväkirjaan. Opintojakso arvioidaan suoritusmerkinnällä.

TE6 Tutkielmat ja projektit (ko, 2 op)

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija perehtyy syvällisesti terveystiedon tieteenalaan liittyvään itseään kiinnostavaan aiheeseen tai soveltaa tieteenalaa projektissaan. Opintojakson tuotos voi olla tutkielma, joka rakentuu tieteellisen tutkimuksen toimintaperiaatteille, tai jossakin muussa muodossa toteutuva projektituotos. Opintojakson voi suorittaa myös tiimissä, jolloin jokaisella ryhmän jäsenellä tulee olla selkeä rooli. Opiskelijalla on merkittävä osuus opintojakson sisällön ja aikataulun suunnittelussa. Opintojakso arvioidaan suoritusmerkinnällä.