Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi


Historia

Mistä kaikki alkoi?

Tampereen kaupunginjohtaja Erkki Lindfors matkusti 1960-luvun alussa Tampereen ystävyyskaupunki Saksan Esseniin. Essenissä Lindfors ihastui paikallisiin Valoviikkoihin. Joulukuun 6. vuonna 1965 perustettiin Tampere Tunnetuksi ry, jonka tavoitteena oli Valoviikkojen tuominen kaupunkiin. Ensimmäiset, runsaat kolme viikkoa kestäneet Tampereen Valoviikot järjestettiin syksyllä 1966 ja niihin tuotiin valokuvioita Essenistä.

Kuva menneisyydestä: Kaupungin johto tutkii Valoviikkojen valoja
Kaupungin johto tutkii Valoviikkojen kuvioita 4.9.1966. Kuva: Timo Palm.

Ensimmäisten Valoviikkojen avajaisia valmisteltiin huolellisesti. Valojen sytyttäminen oli jännittävä ja vaikuttava hetki. Keskustori täyttyi kaupunkilaisista ja h-hetkeä tultiin seuraamaan myös kauempaa. Avajaisissa kuunneltiin puheita, seurattiin upeaa marssia ja ihailtiin tietenkin upeita valokuvioita.

Kuva menneisyydestä: ensimmäisten Valoviikkojen valot sytytetään
Kaikkien aikojen ensimmäiset Valoviikot sytytetään Raatihuoneen parvekkeelta 1966. Kuva: Reino Branthin

Iso osa Tampereen kaduilla palavista valokuvioista menneinä vuosina oli kotoisin Essenistä, ja lisäksi joitain kuvioita teetettiin Tampereen Sähkölaitoksella. Hämeensillan sirkushevoset hankittiin toisille valoviikoille vuonna 1967. Seuraavana vuonna Saksasta saapui metsäneläimiä ja pari vuotta myöhemmin lumikiteitä.

Kuva menneisyydestä: Ensimmäisten Valoviikkojen avajaiset  Keskustorilla
Ensimmäisten Valoviikkojen avajaiset Keskustorilla 1966.

Valoviikkojen matkan varrelta

Tampereen uutuutta mainostettiin mittavasti esimerkiksi Helsingissä, ja Valoviikoille matkaavat saivat VR:ltä alennusta junalippujen hinnoista. Valoviikot nousivat uutisiin kymmenissä lehdissä sekä televisiossa ja radiossa. Myönteinen vaikutus keskustan elävyyteen ja kauppaan näkyi välittömästi.

Kuva menneisyydestä: ensimmäisten Valoviikkojen valojen asennusta vuonna 1966
Ensimmäisten Valoviikkojen valojen asennusta vuonna 1966. Kuva: Reino Branthin.

Valoviikkojen historiaan kuuluu myös vuosittain Valoviikkojen kasvoiksi valittu Valon neito. Valon neidoksi valittiin sympaattinen ja lämminhenkinen nainen, joka toi talveen kaivattua valoa ja lämpöä ja loisti ympärilleen hyvää mieltä.

Kuva menneisyydestä: Valon neito 1971
Miss Valoviikko vuosimallia 1971, Maija Latvalahti, perintöprinsessoineen. Kuva: Raimo Nieminen.