Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi


Verkkopalvelujen uudistaminen

Tampere.fi-uudistuu!

Kevääseen 2022 mennessä uudistamme Tampere.fi-sivuston palvelukonseptin, ulkoasun ja käyttöliittymän sekä muotoilemme sisältöjä käyttäjälähtöisemmiksi. Samalla yhtenäistämme kaupungin verkkopalvelujen kokonaisuutta ja uudistamme pääsivustosta erillisiä sivustoja vaiheittain.


Verkkosivuraati

Sivustojen toteuttamisen ajaksi on koottu kuntalaisista ja muista kaupungin palveluja käyttävistä sähköisesti toimiva raati kehittämään ja kommentoimaan suunnitelmia. Haku raatiin oli auki 31.3.-18.4.2021.


Raatilaisille lähetetään pari kertaa kuukaudessa tehtäviä ja kysymyksiä, joihin vastaaminen vie muutaman minuutin. Raatilaisia myös kutsutaan mukaan erilaisiin työpajoihin ja testitilaisuuksiin.

Raadin toiminta käynnistyy huhtikuussa 2021 ja jatkuu noin vuoden ajan. Raatilaisilta toivotaan intoa ja sitoutumista toimintaan koko ajaksi, mutta toiminnasta voi myös jättäytyä pois ja yksittäisiä tehtäviä voi jättää välistä. Aktiivisten raatilaisten kesken arvotaan aika ajoin pieniä lahjakortteja ja Tampere-aiheisia palkintoja.


Lisätietoja:

Palvelumuotoilija
Elina Tervi
puhelin 040 486 7652
sähköposti Elina.Tervi(at)tampere.fi

Uudistuksen tavoitteet

Uudistamme Tampereen kaupungin pääpalvelu Tampere.fi:n asiakaslähtöisemmäksi, käytettävämmäksi ja saavutettavammaksi kuntalaisille ja muille verkkopalvelua käyttäville. Tavoitteena on olemukseltaan entistä houkuttelevampi Tampere.fi, joka palvelee erityisesti kuntalaisia heidän arjen eri tilanteissaan

  • tarjoamalla helposti löydettävää tietoa
  • tarjoamalla sujuvan pääsyn kaupungin palveluihin
  • tuomalla esiin keskeiset ajankohtaisasiat ja kuntalaisen vaikuttamismahdollisuudet.

Tavoitteena on myös tuoda esiin kaupungin toiminnan ja kehittämisen painopisteet ja palvella kattavammin kansainvälisiä yleisöjä.

Pääsivuston uudistamisen lisäksi yhtenäistetään kaupungin eri verkkopalvelujen kokonaisuutta luomalla pääpalvelusta erillisille sivustoille, ensi vaiheessa muun muassa Muumimuseolle ja Tampere Filharmonialle, yhteinen julkaisuympäristö.

Keskitetyillä julkaisuympäristöillä kaupunki voi tuottaa sivustoja nykyistä kustannustehokkaammin ja hallitummin. Tiiviimpi yhteinen kehittäminen parantaa kaikkien sivustojen laatua, kuten tietoturvaa ja saavutettavuutta, sekä tukee Tampereen brändiä.

Kaikkien sivustojen uudistamisessa kiinnitetään erityisesti huomiota siihen, että sivut löytyvät helposti hauilla ja että sivuja on sujuva käyttää eri laitteilla, erityisesti älypuhelimella.


Aikataulu

  • Uuden Tampere.fi-pääsivuston kevyt kehitysversio (beta) julki loppuvuodesta 2021
  • Uusi Tampere.fi-pääsivusto kokonaisuudessaan julki keväällä 2022
  • Erillissivustoja uudistetaan vaiheittain vuosina 2021-22

Käyttäjien tarpeet perustana

Verkkopalveluja kehitetään pohjaten esiselvitykseen, joka tehtiin palvelumuotoiluna 2019. Selvityksessä kuultiin laajaa joukkoa asukkaita avoimissa työpajoissa, verkkokyselyssä sekä erillisissä lapsiperheiden, nuorten ja kumppanikehittäjien haastatteluissa. Ymmärrystä käyttäjien tarpeista on kerätty myös tutkimalla verkkosivujen analytiikkaa ja tehtyjä käyttäjäkyselyjä. Uudistamiseen on osallistunut lisäksi runsaasti kaupungin omaa henkilöstöä. Selvitysten pohjalta on 2020 työstetty verkkopalvelukokonaisuuden konsepti yhteistyössä web-palveluprojektien konsultin kanssa.

Kesästä 2020 lähtien on nykyisistä Tampere.fi-sivuista kerätty palautetta tiedon löytymisestä sivukohtaisesti sivujen alahelmassa näkyvien reaktiopainikkeiden kautta. Palautetta hyödynnetään uusien sivujen kehittämisessä ja sitä voi antaa vielä toukokuuhun 2021 asti.

Syksyllä 2020 Tampere.fi:n kävijöille tehtiin ponnahdusikkunana auennut mielipidekysely sivuista. Kyselyyn saatiin tuhat vastausta. Sivustoa pidettiin hyödyllisenä ja sisältöjä monipuolisina, mutta sitä toivottiin kehitettävän asiakaslähtöisemmäksi ja selkeämmäksi sekä sisältöjä paremmin löydettäviksi. Sivuston ei koettu tällä hetkellä erottuvan edukseen. Kyselyn tuloksissa näkyvät samat haasteet, jotka on tunnistettu edeltävissäkin selvityksissä ja joihin uudistuksessa nyt haetaan ratkaisut.

Käyttäjien tarpeiden huomioiminen jatkuu sivustojen toteuttamisen ajan verkkosivuraadin (ks. ylempää lisätietoa) näkemyksiä ja käyttökokemuksia hyödyntäen. Loppusyksystä 2021 on tavoite julkaista Tampere.fi:stä kevyempi beta-kehitysversio niin ikään käyttäjäpalautteen saamiseksi.


Tampere.fi pähkinänkuoressa

Tampere.fi-verkkosivusto on kaupungin tärkein viestintäkanava. Sen käyttö on kasvanut vuosittain. Vuonna 2020 sivustolla oli 2,6 miljoonaa käyttäjää ja 15,6 miljoonaa sivulatausta. Käyttäjistä 64 prosenttia tuli sivuille hakukoneen kautta. Älypuhelimella sivuja käytti 56 prosenttia kävijöistä. Mobiilikäyttö on vuosi vuodelta kasvanut. Myös muita kaupungin sivustoja käytetään yhä useammin mobiilisti.

Käyttäjäkyselyjen ja käyttödatan perusteella Tampere.fi-sivuilta haetaan eniten terveydenhoitoon liittyvää tietoa, ajankohtaisasiaa sekä kirjastoon ja liikenteeseen liittyvää tietoa.


Tiedotteet

Seuraa uudistuksen etenemistä tiedotteistamme:


Yhteystiedot

Uudistamista tehdään projektina.

Projektipäällikkö
Satu Aalto
puhelin 050 571 2874
sähköposti [email protected]

Tekninen projektipäällikkö
Päivi Hodgson
puhelin 040 806 2248
sähköposti [email protected]

Lisätietoa verkkosivuraadista:

Palvelumuotoilija
Elina Tervi
puhelin 040 486 7652
sähköposti [email protected]