Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi


Elinvoima- ja osaamislautakunta

Elinvoima- ja osaamislautakunnassa on apulaispormestari ja 10 muuta jäsentä ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen. Lisäksi lautakunnassa on ammatillisen koulutuksen yhteistoiminta-alueesta allekirjoitetun sopimuksen muiden sopijaosapuolten Ikaalisten, Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Oriveden, Pirkkalan, Vesilahden, Virtain, Ylöjärven, Pälkäneen ja Ruoveden valtuustojen yhteensä valitsemat 6 jäsentä ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen. Muiden sopijaosapuolten valitsemat jäsenet osallistuvat yhteistoiminta-aluetta koskevaan päätöksentekoon lautakunnassa. Lautakunta toimii tässä kokoonpanossa kuntien yhteisenä toimielimenä.

Elinvoima- ja osaamislautakunnan tehtävänä on järjestää

  1. osaamisen ja elinkeinojen edistämisen palvelut, joita ovat toisen asteen koulutus sekä osaamisen, elinkeinojen ja työllisyyden edistäminen
  2. kuntouttava työtoiminta lukuun ottamatta sosiaali- ja terveyslautakunnalle kuuluvia tehtäviä
  3. työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetunlain nojalla kaupungille siirretyt tehtävät sekä Pirkanmaan kokeilualueen kuntien välisessä yhteistyösopimuksessa Tampereen kaupungin hoidettavaksi sovitut keskitetyt tehtävät.

Lautakunta vastaa maaseutuhallinnon paikallisten viranomaistehtävien järjestämisestä.

Lautakunta ohjaa työllisyys- ja elinkeinopolitiikan linjauksia ja seuraa niiden toteutumista.

Lautakunta vastaa kaupungin koulutuspolitiikan suuntaviivojen määrittelystä sekä koulutuspoliittisesta ohjauksesta lukuun ottamatta perusopetusta ja varhaiskasvatusta.

Lautakunta hyväksyy lukiokoulutuksen opetussuunnitelman.

Kokoukset vuonna 2022 keskiviikkoisin:
26.1., 16.2., 9.3., 13.4., 11.5. ja 8.6.2022

Lautakunnan tarkastetut pöytäkirjat oikaisuvaatimusohjeineen ja valitusosoituksineen asetetaan nähtäväksi kaupungin verkkosivulle kokousta seuraavan viikon tiistaina.

Lautakunnan kokoonpano 16.8.2021 - 31.5.2023

Pekka Salmi

Puheenjohtaja, apulaispormestari
Pekka Salmi (SDP)
pekka.salmi(at)tampere.fi

Varajäsen
Jyri Tuokko (SDP)
jyri.tuokko(at)tampere.fi


Jäsen, varapuheenjohtaja
Elina Järvenpää (KOK)
elina.jarvenpaa(at)tampere.fi

Varajäsen
Ida Leino (KOK)
Kasvatustieteiden maisteri, luokanopettaja
050 323 5693
ida.leino(at)tampere.fi


Jäsen
Teemu Aaltonen (KOK)
Ravintoloitsija
Rivermax Oy
teemu.aaltonen(at)tampere.fi

Varajäsen
Tommi Evilä (KOK)
VEAT / Valmennuspäällikkö
Suomen Urheiluliitto ry
tommi.evila(at)tampere.fi


Merve Caglayan

Jäsen
Merve Caglayan (VIHR)
Tietojenkäsittelytieteen opiskelija
merve.caglayan(at)tampere.fi

Varajäsen
Alisa Sankala (VIHR)
alisa.sankala(at)tampere.fi


Ulla Kampman

Jäsen
Ulla Kampman (SDP)
Koulutusasiantuntija/sairaanhoitaja AMK
Tampereen yliopisto
ulla.kampman(at)tampere.fi

Helena Nieminen.

Varajäsen
Helena Nieminen (SDP)
Henkilöstökoordinaattori
Tampereen kaupunki / Sivistyspalvelut
044 975 5287
helena.nieminen(at)tampere.fi


Joonas Kiviranta.

Jäsen
Joonas Kiviranta (PS)
Tekniikan lisensiaatti
041 720 8515
joonas.kiviranta1(at)tampere.fi

Marika Puolimatka.

Varajäsen
Marika Puolimatka (PS)
Sairaanhoitaja, yrittäjä
marika.puolimatka(at)tampere.fi


Jäsen
Saana Kuusipalo (SDP)
saana.kuusipalo1(at)tampere.fi

Varajäsen
Iidakaisa Viljanen (SDP)
Järjestösihteeri, lähihoitaja
050 406 6083
iida.viljanen(at)tampere.fi


Jäsen
Ilpo Rantanen (KOK)
Rehtori, FM
Tampereen kaupunki perusopetus
ilpo.rantanen(at)tampere.fi

Varajäsen
Ali-Reza Abdali (KOK)
Opiskelija
ali-reza.abdali(at)tampere.fi


Hanna Sareila.

Jäsen
Hanna Sareila (VIHR)
Terveyskeskuslääkäri, yleislääket. erikoislääkäri
Tampereen kaupunki
hanna.sareila(at)tampere.fi

Varajäsen
Markus Koivula (VIHR)
markus.koivula1(at)tampere.fi


Jäsen
Liban Sheikh (VAS)
Puheenjohtaja
Vasemmistonuoret ry
041 312 1664
liban.sheikh(at)tampere.fi

Varajäsen
Aapo Niemi (VAS)
Pääluottamusmies / elintarviketyöntekijä
Saarioinen
aapo.niemi(at)tampere.fi


Ari Wigelius

Jäsen
Ari Wigelius (SDP)
ari.wigelius(at)tampere.fi

Varajäsen
Jari Pitkänen (SDP)
Insinööri / yrittäjä
Japitech Oy
040 078 6686
jari.pitkanen(at)tampere.fi


Jäsen, Kangasala
Päivi Suurhasko (PS)
Yrittäjä
050 355 5008

Varajäsen, Kangasala
Jussi Jokilampi (PS)
Toiminnanjohtaja
050 414 0071


Jäsen, Lempäälä
Veijo Niemi

Varajäsen, Lempäälä
Pekka Helminen


Jäsen, Nokia
Jari Tuominen (KOK)
Toimitusjohtaja / yrittäjä
Suomen Lakitilitoimisto Oy
040 569 2626
jari.tuominen(at)nokiankaupunki.fi

Varajäsen, Nokia
Saija Palonen (KOK)
KM / erityisluokanopettaja
Hämeenkyrön yhteiskoulu


Jäsen, Pirkkala
Tapani Vainio
Yrittäjä
Eläkeläinen
040 544 9026

Varajäsen, Orivesi
Anna Manner (SDP)


Jäsen, Virrat
Reijo Koskela (KESK)

Varajäsen, Vesilahti
Aino-Riikka Simula (KESK)
Opiskelija, yrittäjä
FS ROAS Paja Oy
050 345 9843


Jäsen, Ylöjärvi
Katja Luojus (KOK)
TTt
Tays, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
050 302 4215
katja.luojus(at)ylojarvi.fi

Varajäsen, Ylöjärvi
Peer Haataja (KOK)
Valtuutettu
Ylöjärven kaupunki
040 553 5535


Esittelijä
Johtaja Teppo Rantanen, puh. 040 023 5442

Pöytäkirjanpitäjä
Hallintosihteeri Aino Jokinen, puh. 040 801 6103

Tiedotusvastaava
Viestintäsuunnittelija Johanna Toivanen, puh. 040 503 6286

Ilmoitattehan muutostarpeista osoitteeseen toimielinpalveut(at)tampere.fi