Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Tampereen kaupungin koronarajoituksiin vain vähäisiä muutoksia

Julkaistu 7.1.2021 15.49

Tampereen kaupungin palveluissa noudatetaan Pirkanmaan alueellisen koronaohjausryhmän antamia suosituksia rajoituksista. Ohjausryhmän 5.1.2021 antamien suositusten pohjalta koronarajoituksiin tuli vain vähäisiä muutoksia.

Alle 20-vuotiaiden enintään 10 henkilön harrastusryhmien toiminta sallitaan 11.1.2021 alkaen kaupungin sisäliikuntatiloissa sekä koulujen, päiväkotien ja kirjastojen sisätiloissa. Muutoin kaupungin sisäliikuntatilat, kuntosalit ja uimahallit on edelleen suljettu toistaiseksi. Erityisuimakortin tai muun sarjalipun käyttöaikaa jatketaan automaattisesti koronasulun verran eteenpäin. Kirjastoissa tarjotaan ainoastaan rajattua palvelua siten, että kirjastoista voi noutaa varattuja lainoja.

Aikuisten joukkueurheilun ja kontakti- ja kamppailulajien taukoa jatketaan kunnes alueellinen koronaryhmä toisin suosittaa. Kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu- ja kilpailumahdollisuudet jatkuvat aiemman käytännön mukaan sarjalisenssisopimukseen tai urheilusopimukseen perustuvalle ammattilaisurheilulle OKM:n määritelmän mukaisesti, maajoukkuetoiminnalle, Olympiakomitean tukiurheilijoille ja OKM:n apurahaurheilijoille.

Kaupungin sisätiloissa kaikissa yleisötilaisuuksissa noudatetaan korkeintaan kymmenen hengen rajaa.

Nuorisokeskukset ovat toistaiseksi suljettu. Sulun aikana nuorisotyöntekijät jalkautuvat ympäri Tamperetta sekä ovat tavoitettavissa muun muassa somessa ja puhelimitse. Nuorisopalveluiden yhteystiedot löytyvät osoitteesta Ulkoinen linkkiwww.nuortentampere.fi .

Työväen- ja kansalaisopistojen on opetus siirretty etäopetukseksi tai keskeytetty kunnes alueellinen koronaryhmä toisin suosittaa. Taiteen perusopetus alle 20-vuotiaille voidaan toteuttaa alle 10 henkilön ryhminä.

Perusopetus sekä toisen asteen opetus jatkuvat Tampereella lähiopetuksena. Tampereen kaupungin henkilöstö käyttää kasvomaskeja työtehtävissään kaikilla kaupungin työpaikoilla mukaan lukien päiväkodit, peruskoulut, toisen asteen oppilaitokset ja toimistotyöt. Maskin sijaan päiväkotien ja koulujen työntekijät voivat käyttää visiiriä. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut tarjotaan asiakkaille ensisijaisesti lähipalveluina.

Vierailut sairaaloihin ja terveyskeskusten vuodeosastoille on edelleen pääsääntöisesti kielletty. Vierailut ovat mahdollisia ainoastaan saattohoidossa olevien ja kriittisesti sairaiden potilaiden luona sekä lasten ja nuorten osastoilla. Hoiva- ja asumispalveluyksiköissä vierailemisessa on rajoituksia, ja vierailijoilta edellytetään suu-nenäsuojuksen tai visiirin käyttöä.

***
Tiedotetta päivitetty 8.1.2021: Lisätty tietoa nuorisokeskuksista.


Lisätietoja

Turvallisuuspäällikkö
Juha-Matti Mäkitalo
puhelin 0400 902 422
sähköposti [email protected]


Teksti Anna-Maria Maunu