Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Ehdota Vuoden Aikuista

Julkaistu 2.9.2020 11.16

Nyt etsitään Vuoden aikuista, joka on toiminut esimerkillisesti ja tehnyt merkittävää työtä tamperelaisten lasten ja nuorten hyväksi. Tänä vuonna teemana on haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten osallisuus. Palkittavaa voi ehdottaa 11.10.2020 asti.

Palkinto voidaan myöntää henkilölle, ryhmälle tai yhteisölle. Aiemmin on palkittu muun muassa varaisovanhemmat, tukihenkilö, lastensuojelun sijaisvanhempia ja liikunnan parissa toimivia. Viime vuonna palkittiin Tampereen Kesäsiirtolayhdistyksen toiminnanjohtaja Teppo Mattila. Teemana oli yhdenvertaisuus. Vuoden aikuinen on palkittu Tampereella vuodesta 2007 lähtien.

Voit ehdottaa mielestäsi palkitsemisen arvoista henkilöä, ryhmää tai yhteisöä. Tee ehdotuksesi palkittavasta viimeistään 11.10.2020 mennessä alla olevalla lomakkeella.

Perustele ehdotuksesi hyvin eli kerro, miksi ehdotat palkittavaa ja millaista työtä ehdokkaasi on lasten ja nuorten hyväksi tehnyt. Vuoden teemana on tällä kerralla haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten osallisuus. Suositeltavaa on, että palkittavan työ liittyy teemaan. Teemalla tarkoitetaan sitä, että palkittava aikuinen toteuttaa esimerkiksi vammaisten, eri kulttuuritaustaisten, tukea tarvitsevien tai toimintarajoitteisten lasten ja nuorten osallisuutta arjen toiminnassa. Hän kuuntelee ja ottaa huomioon lasten ja nuorten toiveita ja mielipiteitä sekä luo mahdollisuuksia toiveiden mukaiselle toiminnalle.

Tampereen kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunta päättää palkinnon saajan kokouksessaan 29.10.2020. Palkittava julkistetaan Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2020.


Lisätietoja

Lapsiasiamies
Tiia Heinäsuo
puhelin 050 411 2434
sähköposti [email protected]


Teksti Aila Rajamäki