Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Tampereella 2150 oppilasta ensimmäiselle luokalle

Julkaistu 4.8.2020 11.57

Tampereella aloittaa koulun tänä syksynä noin 2150 ensimmäisen luokan oppilasta. Tampereen kaupungin perusopetuksen koulut aloittavat lukukautensa tiistaina 11.8.2020.

Viittaavia oppilaita luokassa
 

Koulutyö alkaa Tampereen kaupungin peruskouluissa yhteensä noin 18 200 oppilaalla. Tiedot ovat ennakkotietoja ja koskevat kaupungin ylläpitämiä peruskouluja.

Myös esiopetus käynnistyy koulujen alkaessa. Tampereen kaupungin järjestämään esiopetukseen osallistuu noin 2050 lasta. Koulut kertovat koulutyön alkamisesta tarkemmin omilla verkkosivuillaan.

Syyslukukauden toiminta käynnistyy kouluissa tuttuun tapaan lähiopetuksena, jossa opetus- ja muut järjestelyt hoidetaan koulussa hallitusti ja turvallisuudesta huolehtien. Kaupunki seuraa koronatilannetta tarkasti ja jos tilanne muuttuu, koulujen toimintatapaa voidaan muuttaa tarpeen vaatiessa nopeasti.

Koulujen alkaessa kaikkien tiellä kulkevien on tärkeää noudattaa liikenteessä erityistä varovaisuutta, koska Tampereen kaupungin alueella on käynnissä useita isoja liikenteeseen vaikuttavia rakennustyömaita.

Noin joka kolmas ekaluokkalainen aloittaa kielten opiskelun muulla kuin englannilla

Ensimmäiselle luokalle siirtyvät oppilaat ovat valinneet kevään aikana ensimmäisen vieraan kielen (A1-kieli), jonka opiskelu alkaa nyt ensimmäisen luokan syyslukukauden alussa.

Tampereella valitaan A1-kieliä monipuolisesti. Tampereella 35,8 % koulutulokkaista on valinnut tänä vuonna ensimmäiseksi vieraaksi kielekseen jonkin muun kielen kuin englannin. A1-kielen opetusryhmiä syntyy kaikkiaan kuuteen eri kieleen. Suosituimpia kieliä englannin ohella ovat saksa (19 %), ranska (8 %) ja espanja (6 %). Myös kiinan ja venäjän kieliin tulee opetusryhmiä.

A1-kieliä valitaan Tampereella selvästi monipuolisemmin kuin keskimäärin muualla Suomessa. Valtakunnallisesti muun kuin englannin kielen valinneiden osuus on noin 5 %, kun se viime lukuvuonna Tampereella oli yli 30 %.

Tampereella on myös tarjolla paljon A1-kieliä: koulutulokas voi valita ensimmäisen vieraan kielensä kaikkiaan seitsemästä eri kielestä. Monipuolisella kielivalikoimalla halutaan tukea muun muassa oppilaiden tasa-arvoisuutta.

Lapset pääsevät tutustumaan vieraisiin kieliin jo varhaiskasvatuksessa leikinomaisten ja toiminnallisten kielisuihkutuokioiden kautta. Esiopetuksessa oppilaat tutustuvat tarjolla oleviin A1-kieliin leikin, laulun, askartelun, liikkumisen ja pelaamisen avulla noin kahdeksan viikon ajan.

Koulussa valitun A1-kielen opetus jatkuu toiminnallisin keinoin myös luokkien 1.–2. ajan, joten lapsen ei tarvitse osata lukea, jotta hän voisi oppia uutta kieltä.

Tietoa tunne- ja turvallisuustaidoista, harrastusmahdollisuudet esille

Lukuvuonna 2020–2021 painopisteitä ovat muun muassa oppilaiden lukemaan innostaminen sekä tunne-, vuorovaikutus- ja turvallisuustaidot.

Harrastus - ja liikuntamahdollisuudet ovat myös monipuolisesti esillä ja tarjolla lasten ja nuorten arjessa: aiheesta on avattu tampere.fi-verkkosivuille uusi osio Lupa liikkua ja harrastaa , josta huoltajat, lapset ja nuoret voivat käydä katsomassa tarjontaa niin kouluissa kuin vapaa-ajalla.

Perusopetuksen opetussuunnitelmaa on päivitetty arvioinnin osalta, ja teemaa käsitellään lukuvuoden aikana oppilaiden, henkilöstön ja huoltajien kanssa.


Lisätietoja

Lännen ja keskustan alue
Vastaava rehtori
Petri Peltonen
puhelin 050 525 8561
sähköposti [email protected]

Koillinen, kaakon ja etelän alue
Vastaava rehtori
Ville Raatikainen
puhelin 040 576 8949
sähköposti [email protected]


Teksti Johanna Toivanen

Kuvat Opa Latvala