Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Viikinsaaren kesäteatterin ensi-ilta Tulitikkuja lainaamassa striimataan ikäihmisille

Julkaistu 5.6.2020 11.06

Viikinsaaren kesäteatterissa saa ensi-iltansa musiikkikomedia Tulitikkuja lainaamassa keskiviikkona 10.6.2020. Esitys striimataan Tampereen kaupungin asumispalvelujen ja kotihoidon asiakkaille. Esitykseen on myynnissä pieni määrä lippuja paikanpäälle ja esitykseen voi myös kuka tahansa ostaa livestream-lipun Viikinsaaren kesäteatterin nettisivuilta.

Esityksen striimaus ikäihmisille mahdollistetaan Tampereen kaupungin ikäihmisten virkistysrahastosta. Yhteistyö sai alkuunsa ideasta tuottaa esityksellä iloa ikäihmisille, jotka eivät koronan aiheuttamasta tilanteesta johtuen pääse nauttimaan tänä kesänä kulttuurista.

- Halusimme kehittää uuden kulttuurimuodon, jolla voimme palvella myös ikäihmisiä tänä erikoisena kesänä. Livestream-tapahtumassa voi olla osallisena muiden katsojien tapaan ja samalla kokea yhteisöllisyyttä. Luvassa on hauska ilta klassikkokomedian ja 1920-luvun hengessä svengaavan musiikin seurassa Viikinsaaren idyllisessä kesäteatterissa, Viikinsaaren kesäteatterin toiminnanjohtaja Birgitta Putkonen kertoo.

Tampereen kaupunki on eri tavoin pyrkinyt paikkaamaan poikkeuksellisen kevään kulttuuriosallistumista. Ikäihmisten tilanne on ollut muita haastavampi. Asumisyksiköiden asukkaiden ja kotihoidon asiakkaiden kulttuurihyvinvointia on pyritty pitämään yllä muun muassa pihaesityksin ja digitaalisilla kulttuuripalveluilla.

- Kulttuurilla on merkittävä rooli myös palveluiden piirissä olevien ikäihmisten arjessa. Ilahduttavaa onkin, että ikäihmiset pääsevät nyt osallistumaan katsojina Viikinsaaren kesäteatterin näytökseen etänä. Viikinsaari tuo monelle ikääntyneelle tamperelaiselle varmasti monia muistoja mieleen. Näytöksen seuraaminen ammattinäyttelijöiden tulkitsemana otetaan ilolla vastaan, sanoo ikäihmisten palvelulinjan päällikkö Mari Patronen Tampereen kaupungilta.

Virtuaalinen teatteri-ilta alkaa 10.6.2020 klo 17.30 laivamatkalla kohti Viikinsaarta. Tulitikkuja lainaamassa esitys alkaa klo 18. Kotihoidon kuvapuhelinasiakkaille esitys on nähtävillä kuvapuhelimen kautta ja asumispalveluissa kesäteatteritunnelmaan päästään yhteistiloissa esitystä seuraten. Esityksen tallenne on kaupungin palveluissa olevien ikäihmisten katsottavissa kahden kuukauden ajan.

Viikinsaaren kesäteatterissa nähdään railakas musiikkikomedia Tulitikkuja lainaamassa kultaisen 1920-luvun hengessä. Ratkiriemukas tarina kertoo Antti Ihalaisen ja Jussi Vatasen tulitikkujen, kihlojen ja porsaan hankintamatkasta. Klassikkonäytelmää tähdittävät Turkka Mastomäki, Heidi Kiviharju, Jarkko Tiainen, Janne Kallioniemi ja Birgitta Putkonen. Musiikkina kuullaan svengaavia 1920-luvun sävelmiä. Musiikin tarjoilee kolmen miehen big band Joonas Mikkilä, Ville Myllykoski ja Tony Sikström. Esityksen ohjaa Hanno Eskola, jonka toissa vuonna alkanut klassikkokimara saa näin jatkoa.

Koronatilanteen takia muut esitykset on peruttu kesäkuulta, mutta mikäli koronatilanne sallii, voidaan mahdollisesti joitakin näytöksiä esittää heinäkuussa. Lippuja ensi-illan livestream-näytökseen ja lisätietoja esityksistä löytyy kesäteatterin verkkosivuilta osoitteesta Ulkoinen linkkiwww.viikinsaarenkesateatteri.fi


Lisätietoja

Hoito- ja hoivapalvelupäällikkö
Marjut Lindell
puhelin 040 800 4925
sähköposti [email protected]


Teksti Aila Rajamäki