Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Ratinan sähkölaitoksen alueen käyttötarkoituksen muutos asumiseen alkaa, materiaalia verkossa myös videona

Julkaistu 25.5.2020 13.08

Tampereen Ratinanrannan asuinalueen itäpuolella olevan sähkölaitoksen alueen käyttötarkoitusta aiotaan muuttaa toimistokäytöstä asumiseen. Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä viitesuunnitelmaluonnos ovat nähtävillä 12.6.2020 saakka, mihin mennessä voi antaa palautetta suunnitelmista. Aineistoon toivotaan tutustuttavan ensi sijassa verkkosivuilla, jossa on myös hankkeen videoesittely.

Karttaan on rajattu kaavan suunnittelualue Ratinassa Voimakatuun ja Tampereen valtatieden rajautuen.
 

Suunnittelualue on kaupungin keskustaa, 650 metrin päässä Keskustorista eteläkaakkoon. Alue sijaitsee Tampereen valtatien ja Voimakadun välissä. Kaavamuutos koskee yhtä korttelia, joissa on neljä tonttia. Kaksi niistä on kaupungin omistamia ja kaksi yksityisessä omistuksessa.

Nykyisen kaavan mukainen toimistorakennusten uudisrakentaminen Tampereen valtatien varteen ei ole toteutunut. Muutoksen hakijan tavoitteena on nykyisen toimistorakennuksen purkaminen, korttelin käyttötarkoituksen muuttaminen asumiseen sekä rakennusoikeuden lisäys. Kaupungin tavoitteena on lisätä asumista keskustassa. Asemakaavoituksen tavoite on täydentävän rakentamisen mahdollistaminen siten, että alueen kaupunkikuvallinen laatu ja viihtyisyys paranevat. Korttelin kehittämisen lähtökohtia ovat liittyminen Ratinan kokonaisrakenteeseen ja rantasiluettiin, yhteinen maanalainen pysäköintilaitos ja yhtenäinen viihtyisä korttelipiha.

Alueella on vuonna 1921 rakennettu sähkölaitoksen muuntamotorni, vuonna 1919 rakennettu höyryvoima-asema sekä vuonna 1997 rakennettu kolmikerroksinen toimistorakennus. Punatiilinen muuntamotorni ja höyryvoima-asema ovat asemakaavassa suojeltuja, ja ne säilytetään.

Ajoyhteys kortteliin on Voimakadulta. Maasto nousee Voimakadulta Tampereen valtatielle noin 8 metriä. Asemakaavamuutosalueen pinta-ala on noin 1,59 hehtaaria.

Täydennysrakentamisen yhteydessä pyritään lisäämään ulko-oleskelutiloja ja niiden viihtyisyyttä. Pysäköinti sijoitetaan ensisijaisesti maan alle. Kadunvarren rakennusten ensimmäiset kerrokset osoitetaan liike- ja palvelukäyttöön.

Hankkeen merkittävät ympäristövaikutukset selvitetään ja alueen erityiset kaupunkikuvalliset ja kulttuuriympäristön arvot huomioidaan suunnittelussa.

Nähtävillä olevasta aineistosta voi kysellä kaavoittajalta 31.5.2020 asti avoinna olevalla lomakkeella. Vastauskooste kysymyksiin julkaistaan kaavahankkeen sivuilla 5.6.2020 mennessä.


Lisätietoja

Kaavoitusarkkitehti
Hanna Ohtola
puhelin 041 7300 143
sähköposti [email protected]


Teksti Anna-Leea Hyry