Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Viinikanlahden asemakaavan selvityksiä ja kilpailun suunnitelmia nähtävillä

Julkaistu 20.2.2020 11.56

Viinikanlahden uuden kaupunginosan asemakaavoitus ja kilpailu jatkuvat. Kaupunkisuunnittelukilpailun toisen vaiheen kilpailutyöt ja tähän mennessä valmistuneet selvitykset ovat asemakaavan valmisteluaineistona nähtävillä 20.2.‒12.3.2020. Tuona aikana aineistosta voi antaa palautetta Tampereen kaupungille.

Viinikanlahden aluetta viistokuvassa, kuva: Tampereen kaupunki / Lentokuva Vallas, 2018.
 

Viinikanlahden asemakaavan nro 8755 aineisto

Aineistoihin voi tutustua palvelupiste Frenckellissä ja kaupungin verkkosivulla. Torstaina 5.3.2020 järjestetään avointen ovien yleisötilaisuus Galleria Nottbeckissä, osoitteessa Satakunnankatu 18 A, 1 krs. Tilaisuudessa voi tutustua selvityksiin ja kilpailusuunnitelmiin klo 12‒19. Esittelyjä ja puheenvuoroja kuullaan klo 17 alkaen.

Vanhalle täyttömaalle rakentunut Viinikanlahden alue on vaativa suunnittelukohde, joten asemakaavaa ja kilpailua varten on laadittu useita selvityksiä. Alueelta on selvitetty muun muassa vedenalaista arkeologiaa, geoteknistä rakennettavuutta, vesistön virtauksia, sedimenttien haitta-aineita, liikennettä ja luonnonympäristöä.

Kun jätevedenpuhdistamo siirtyy Viinikanlahdesta Sulkavuoreen, vapautuu Viinikanlahden eteläranta asuntovaltaisen kaupunkirakentamisen ja virkistyksen käyttöön. Alueen suunnittelu käynnistyi keväällä 2019 kansainvälisellä ideakilpailulla, jonka tarkoituksena on löytää hyvä kaupunki- ja maisemakuvallinen kokonaisidea asemakaavoituksen pohjaksi.

Kilpailun toiseen vaiheeseen valittiin kuusi työtä: "Divercity", "Lakes & Roses", "SoBa", "Pärske", "Greenikka" ja "Natural Alliance". Tuomaristo antoi jatkoon valituille kilpailijoille tarkentavia ohjeita suunnitteluun. Kilpailijat ovat nyt palauttaneet jatkokehitetyt suunnitelmansa, joita tuomaristo arvioi helmi-huhtikuussa.

Kilpailun tuomaristo saa suunnitelmista ja selvityksistä jätetyt palautteet tiedoksi. Kilpailun voittaja ja tulokset julkistetaan 17.4.2020. Tämän jälkeen suunnittelu jatkuu tarkemmalla yleissuunnittelulla, selvitysten täydentämisellä sekä asemakaavan laatimisella.

Viinikanlahti on asemakaavoitusohjelman kohde vuosille 2022‒2023, jolloin asemakaavan on tarkoitus olla valmis. Keskustaa laajentavan uuden kaupunginosan rakentaminen alkanee 2020-luvun toisella puoliskolla.



Lisätietoja

Projektiarkkitehti
Anna Hyyppä
puhelin 040 800 7905
sähköposti [email protected]

Hankekehityspäällikkö
Minna Seppänen
puhelin +358 40 150 9857
sähköposti [email protected]


Teksti Anna-Leea Hyry