Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Työnetsijäpalvelulla hyviä tuloksia

Julkaistu 27.9.2019 12.12

Työnetsijät on Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelujen kokeilu, joka etsii mittatilaustyönä työnhakijalle sopivaa työpaikkaa ja auttaa näin työnhakijaa ja yritystä löytämään toisensa. Jos muuten sopivan ehdokkaan osaamisessa on puutteita, Työnetsijät pyrkii paikkaamaan ne täsmäkoulutuksin ja hankkii asiakkaalleen tarvittaessa vaikkapa lupakorttikoulutukset.

Työnetsijäpalvelu on kokeilu, joka on saanut lyhyessä ajassa hyviä tuloksia. Kokeilun jatkumisesta keskustellaan parhaillaan. Esimerkkitapauksemme on 28-vuotias Paavo. Hän aloitti elokuussa 2019 Tampereen kaupungin työllisyyspalveluiden uudessa Työnetsijä-pilottihankkeessa. Hankkeen tavoitteena on ollut tarjota tehostettua tukea aktiivisille työnhakijoille, jotka ovat motivoituneita ja valmiita työllistymään. Apuna heillä on ollut neljä yrityskoordinaattoria, jotka ovat etsineet sopivia työpaikkoja asiakkaiden yksilölliset tavoitteet ja toiveet huomioiden. Toiminnan lähtökohtana ovat molemminpuolinen luottamus ja yhteinen ymmärrys asetettavista päämääristä.

- Omavalmentajani kertoi minulle tästä mahdollisuudesta, ja päätin lähteä mukaan avoimin mielin. Yrityskoordinaattori soittikin pian ja kutsui keskustelemaan kanssaan. Juttelimme rennolla fiiliksellä tunnin verran ja päätimme aloittaa yhteistyön, Paavo kertoo Työnetsijä-asiakkuuden käynnistymisestä.

Joitakin päiviä myöhemmin Paavon puhelin soi.
- Koordinaattorini soitti ja kertoi sopineensa minulle haastattelun yritykseen, josta olin kertonut olleeni kiinnostunut. Olin yllättynyt, sillä en ollut todellakaan odottanut asioiden käyvän näin nopeasti!

Haastattelu johti kahden kuukauden mittaisen työkokeilusopimuksen solmimiseen PC-Räätäli -nimisen yrityksen kanssa, joka myy ja huoltaa tietokoneita, älypuhelimia ja tabletteja. Myös asiakkaille kehitettävät erilaiset digimarkkinoinnin työkalut kuuluvat yrityksen toimialaan. Tavoitteena on, että työkokeilua seuraa neljän kuukauden palkkatukijakso, jota Tampereen kaupunki tukee taloudellisesti.

- Pyrimme tarjoamaan alasta kiinnostuneille tekijöille mahdollisuuksia tutustua työhömme ja kasvattamaan tätä kautta uusia osaajia reipashenkiseen joukkoomme. Tampereen työllisyyspalvelut on auttanut meitä tässä hienosti, yrittäjä Jarkko Niemi kertoo.

Paavon työkokeilujakson puoliväli häämöttää, ja työskentely on tuntunut mielekkäältä.

- Yrityksen toimialaan kuuluu myös erilaisten digitaalisten markkinointityökalujen kehittäminen, ja olen päässyt mukaan tähän hommaan. Olen päässyt myös tutustumaan huoltopuoleen ja avaamaan korjausmielessä jo muutaman puhelimen. Tuntuu hienolta, kun joka päivä oppii jotain uutta, Paavo kertoo.

Teksti: Panu Anttila


Lisätietoja

Koordinaattori
Sirkka Manninen
sähköposti [email protected]