Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Hämeenpuiston Puistofiestan 10-vuotissynttärit sunnuntaina 18.8.

Julkaistu 14.8.2019 10.39

Rakastettu Hämeenpuiston Puistofiesta järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 18.8. klo 11 – 16. Jo kymmenen vuoden ikään ehtinyt kaupunkifestivaali muuttaa Hämeenpuiston päivän ajaksi musiikin, hauskanpidon ja harrasteiden täyttämäksi juhlapaikaksi.

Puistofiestan tunnelmaa Hämeenpuistossa
 

Puiston varrella on kokeiltavaa kamppailulajeista kuorolauluun ja keskiaikaisesta varpanheitosta vapaaehtoistoimintaan. Lapsia ilahduttavat muun muassa paloauto, Särkänniemi Zonesin pomppulinna ja Herra Hakkarainen.

Tapahtuman päälavalla nähdään aimo kattaus tamperelaista lahjakkuutta: lastenyhtye Höpinätötterö, Mikko Alatalo, Milla "Kiroileva Siili" Paloniemi, Maisteri Frangénin Palindromibiisishow, Eerolan Reetta & Eroottiset ja Dave Lindholm.

Puistofiestan eteläpäädyn ottaa haltuunsa Tampereen ja Pirkanmaan kulttuuripääkaupunkihanke, joka järjestää niin lavaohjelmaa kuin toimintapisteitäkin. Lavalla nähdään ainakin Folk Extreme, Aliisa Syrjä Bänd ja kirjalija Jukka-Pekka Palviainen. Puistofiestassa juhlitaan myös haun vastajulkaistuja teemoja.

Tapahtuman järjestää Events Tampere / Tampere-talo. Tapahtuma on maksuton ja ikärajaton.

10-vuotias Hämeenpuiston Puistofiesta sytytti puiston eloon

"Ei tuossa mitään tapahtumia voi järjestää", sanoivat epäilijät, kun silloinen apulaispormestari Perttu Pesä tiimeineen ideoi värikästä kaupunkifestivaalia Tampereen liki kaksikilometriseen Hämeenpuistoon. Elettiin vuotta 2009.

Nyt, 10 vuotta myöhemmin, Hämeenpuiston Puistofiesta on jo instituutio. Kaupunkilaiset ovat ottaneet tapahtuman omakseen ja kävijämäärät ovat liikkuneet joka vuosi 10 – 25 000:ssa. Puistofiestaan on osallistunut kymmenittäin yhdistyksiä, urheiluseuroja ja yrityksiä. Esiintymislavoilla on nähty musiikkia, teatteria, tanssia, kuoroja, rock-yhtyeitä, räppiä ja torvisoittoa.

Tapahtumapaikkana Hämeenpuisto on näiden kymmenen vuoden aikana kehittynyt nopeasti. Puistossa on viime vuosina nähty idyllinen Eurooppalainen ruokatori, ulkoelokuvanäytöksiä, puistokirppiksiä ja laajempi Kansainvälinen suurtori. Joulupallotkin tulivat viime talvena Hämeenpuistoon Hämeenkadun muutosten tieltä. Hämeenpuiston Puistofiestan kehittämisessä alusta asti mukana ollut kaupunkitapahtumien päällikkö Saara Saarteinen Tampere-talosta saa jatkuvasti ehdotuksia uusista tapahtumista kaupunkilaisilta: "Talveksi toivotaan valoja ja luistelua, kesäksi juhlintaa."

Hämeenpuiston Puistofiestan tarkoitus olikin järjestää mainio yhteisöllinen tapahtuma ja näyttää samalla, miten puisto soveltuu tapahtumapaikaksi. Nykyään kokemusta on kertynyt paljon ja on helppo neuvoa uusia tapahtumajärjestäjiä Tampereen parhaille tapahtumapaikoille. "Tampere on tapahtuma- ja kulttuurikaupunki," sanoo apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäki. "Tapahtumille tarvitaan tiloja. Uutta kehitystä edustavat muun muassa G Livelab, Hiedanranta ja Santalahden rantapuisto. Samaan aikaan olemassaolevista paikoista Sorsapuisto, Ratinan alue ja Hämeenpuisto ovat nostaneet profiiliaan tapahtuma-alueina. Täällä on tarjontaa niin kansainvälisille suurtuotannoille kuin yhteisöllisille paikallistapahtumille."


Lisätietoja

Events Tampere / Tampere-talo:
Vastaava tuottaja
Saara Saarteinen
puhelin 040 801 6222
sähköposti [email protected]

Tuottaja Eventz International Oy:
Inka Helin
puhelin 040 829 1208


Teksti Inka Helin

Kuvat Laura Vanzo