Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Multisilta kehittyy yhteisöllisin keinoin: tule tutustumaan uuteen kaikille yhteiseen tilaan

Julkaistu 13.8.2019 12.02

Tampereen etelän alueella kehitetään eri palveluiden ja toimijoiden verkostomaista yhteistyötä. Työn tuloksena Multisillankatu 2:ssa otetaan käyttöön kunnostettu ja uuden ilmeen saanut, kaikille yhteinen tila. Yhteiseen tilaan ja sen uusiin toimintoihin voi tutustua perjantaina 23. elokuuta 2019 klo 15-19 järjestettävässä, kaikille avoimessa Multsun kick off 2 –tapahtumassa.

Multisillan ja Peltolammin alueiden verkostomaista yhteistyötä kehitetään osana tamperelaista alueellista palvelumallia. Kehittämistyön ytimessä ovat asukkaat ja Multisillan ja Peltolammin alueilla toimiva Tampereen Me-talo -hanke. Me-talon rinnalla vastuuta kehittämisestä kantaa Osallistavan sosiaaliturvan kokeilu.

Kehittämistyö alkoi, kun Me-talo ja kokeilu järjestivät alueen asukkaille ensimmäisen kick off -tapahtuman Multisillassa syksyllä 2018. Tapahtumassa asukkaat kertoivat alueen kehittämistarpeista, joista syntyi Meidän mielipide -raportti. Sen kannustamana alueen toimintaa on kehitetty verkostona kuluneen vuoden aikana. Mukana ovat alueen asukkaat, Tampereen kaupungin nuorisopalvelut ja Tampereen eteläinen seurakunta sekä muita alueen toimijoita. Ensimmäinen näkyvä parannus palveluissa oli Postin pakettiautomaatin saaminen K-Marketin tiloihin huhtikuussa.

Yhteiseen tilaan monta toimijaa

Multisillankatu 2:ssa sijaitsevaa, aikaisemmin pääasiassa nuorisokeskuksena toiminutta tilaa on kunnostettu kesällä 2019, ja yhteisrahoitteinen kunnostustyö jatkuu edelleen. Kunnostustöissä myös alueen nuoret ovat antaneet oman panoksensa.

Syksyllä 2019 toiminta Multisillankatu 2:n tiloissa käynnistyy aiempaa monipuolisempana. Tiloissa toimivat nuorisokeskus, Me-talo ja Multisillan lähiöyhdistys uudistavat toimintaansa vastaamaan alueen tarpeita. Toimintaansa alueella jatkavat myös Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Vapaakirkko.

Uusina toimijoina alueelle ja yhteiseen tilaan tulevat esimerkiksi Tampereen A-kilta ja Sirkus Fokus tukemaan alueen asukkaiden osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. A-kilta järjestää päihteetöntä tupatoimintaa ja Sirkus Fokus sosiaalista sirkusta Sirkuskahvilassa. Kalenterissa on vielä tilaa muillekin toimijoille ja alueen asukkaiden itse järjestämälleen toiminnalle.

Tervetuloa tutustumaan yhteiseen tilaan ja sen uusiin toimintoihin!


Lisätietoja

Tampereen Me-talo
Projektipäällikkö
Jarno Koskinen
puhelin 040 806 3987
sähköposti [email protected]

Osallistavan sosiaaliturvan kokeilu
Projektisuunnittelija, sosiaalityöntekijä
Marja Hekkala
puhelin 040 670 8381
sähköposti [email protected]


Teksti Marja Hekkala ja Fiia Vauhkonen