Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Äänimuseo 10:ssä kuikka huutelee ja sade ropisee pärekatolle

Julkaistu 24.5.2019 11.02

Tamperelaisten ikäihmisten käyttöön on valmistunut Äänimuseo 10, joka sisältää 30 arkistojen kätköistä löydettyä ääntä. Useita luonto- ja maaseutuääniä sisältävän Äänimuseon avulla voi toteuttaa vuorovaikutteisen äänimatkan erilaisiin töihin ja vuodenaikoihin. Valikoimaan kuuluu menneisyyden ääniä muun muassa heinäpellolta ja navetasta sekä ihmisen työskentelyn ääniä käsitöiden parissa.

Äänimuseon puisia levyjä
 

Helppokäyttöinen Äänimuseo on kauniin puukotelon sisällä oleva tekninen laite, joka soittaa ääniä puisista äänilevyistä. Äänimuseon teknisen suunnittelun, muotoilun ja toteutuksen on tehnyt mediataiteilija Matti Niinimäki. Äänimuseon sisällön ja äänimuseon mukana kulkevan käyttöoppaan on toteuttanut museolehtori Lila Heinola. Äänimuseon tuotanto kuuluu Tampereen kaupungin kulttuurikasvatusyksikkö TAITEn Konkarit – Ikäihmisten museopalveluja -toimintaan.

Ikäihmisille toimintaa järjestävät palvelu- ja ryhmäkodit, päiväkeskukset ja kerhot, yhteisöt, järjestöt ja yhdistykset voivat lainata Äänimuseota käyttöönsä ilmaiseksi.

Aikaisemmat Äänimuseon eri versiot, joita TAITE ja mediamuseo Rupriikki ovat tuottaneet vuosina 2011–2017, ovat edelleen käytössä Koukkuniemen vanhainkodissa ja Rauhaniemen sairaalassa sekä lainattavissa TAITElta tai kirjaston kotipalveluista.

Lisätiedot ja varaukset

Museolehtori
Lila Heinola
puhelin 040 806 3079
sähköposti [email protected]


Teksti Lila Heinola

Kuvat Teppo Moilanen / Vapriikin kuva-arkisto