Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Pirkanmaan kirjoituskilpailun parhaat valittu

Julkaistu 15.5.2019 17.10

Pirkanmaan kirjoituskilpailussa jaettiin tänä vuonna peräti kuusi rahapalkintoa. Korkeatasoisessa kilpailussa proosasarjan voiton vei lempääläläinen Jenni Joru ja lyriikkasarjan tamperelainen Katriina Mujunen.

Kirjoituskilpailun logo
 

Vuoden 2019 Pirkanmaan kirjoituskilpailun voittajat palkittiin keskiviikkona 15. toukokuuta pääkirjasto Metsossa. Tampereen kaupunginkirjaston jo 68. kerran järjestämässä kilpailussa oli kaksi sarjaa, proosa ja lyriikka. Majaoja-säätiöltä saadun lahjoituksen ansiosta kilpailussa jaettiin tänä vuonna totuttua suuremmat rahapalkinnot: molempien sarjojen voittajat palkittiin 2 000 eurolla ja toinen ja kolmas 1500 eurolla. Lisäksi jaettiin kunniamainintoja.

Kilpailutöitä saapui tänä vuonna runsaasti, yhteensä 331. Proosasarjaan tekstejä tuli 198 ja lyriikkasarjaan 133. Palkintolautakuntaan kuuluivat kirjailija Katja Kaukonen, runoilija Arto Lappi, yliopistonlehtori Hanna Samola ja kirjailija Asko Jaakonaho.

Pirkanmaan kirjoituskilpailun tarkoituksena on tukea uusia lahjakkaita kirjoittajia ja tarjota heille mahdollisuus saada tekstejään julkisuuteen. Kilpailuun voivat osallistua Pirkanmaan alueella asuvat, työskentelevät tai opiskelevat kirjoittajat, jotka eivät ole julkaisseet kaunokirjallista teosta tai omakustannetta.

Proosassa liikuttiin urbaaniarjessa

Tämänvuotisen proosasarjan tasoa tuomaristo kuvaa hyväksi, ja kärkisijoille oli tunkua. Kilpailutöissä liikuttiin enimmäkseen Pirkanmaalla nykyhetken urbaaniarjessa.

– Realismin perinne on edelleen sitkeä. Suurin osa teksteistä käsitteli raskaita aiheita: elämän vaikeutta, syrjäytymistä ja ihmissuhdeongelmia. Tänä vuonna kuvattiin aiempaa enemmän miesten ja poikien tuntemuksia sekä ajankohtaisaiheista vanhusten yksinäisyyttä, Katja Kaukonen sanoo.

Tuomaristo toivoi proosateksteiltä yhtä lailla kaunokirjallisen ilmaisun rohkeutta ja aiheen erottuvuutta kuin sisällön ja muodon harmoniaa. Palkittavien tekstien ilmaisu oli kaunokirjallista ja omaäänisen varmaa, muoto oli harkittu, rakenne ja sisältö tukivat toisiaan, ja tarinallisesti tapahtui muutos tai liike eteenpäin. Tasokkaan sarjan voittoon ylsi lempääläläinen Jenni Joru.

– Jokaisessa huoneessa kaksi ovea on piinaavatunnelmainen tarina samankaltaisina toistuvista pysähtyneistä illan hetkistä, joissa nainen on kauniissa viherkasveilla sisustetussa kodissa nukkuvan vauvan kanssa ja puoliso alati poissa. Kirjoittaja kuvaa kaikkiin aisteihin vetoavasti yksinäisyyden, turhautumisen, parisuhteen murenemisen ja ratkaisevan käänteen, jossa staattinen odottelu taittuu toiminnaksi. Tekstissä on pinnanalaisia, kasvavia jännitteitä ja sopivasti aukkokohtia, Kaukonen kehuu.

Runoissa rakkautta ja luontoaiheita

Myös lyriikkasarjaa tuomaristo piti tasokkaana. Runosarjoissa korostuivat rakkausrunot ja parisuhdeteemat; samoin luontoon liittyviä runoja oli paljon.

– Paikka paikoin runosarjoissa näkyi rap-lyriikan vaikutus. Sen sijaan vanhakantaista loppusoinnillisuutta ei enää juurikaan ollut. Vaikka keskitettyä ja tiivistä ilmaisua oli vähemmän, oli joukossa myös paljon tanka- ja haikuvalikoimia. Kilpailuun lähetetyn runovalikoiman joukosta erottui monia, liki valmiita kirjoittajia, joilla olisi pienellä vaivalla ja ponnistelulla mahdollisuus nousta ylittämään julkaisukynnys, Arto Lappi sanoo.

Lyriikkasarjan parhaana palkittiin tamperelainen Katriina Mujunen.

– Punainen metsä -runosarjan aiheena on Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus ja sen seuraukset. Tuhoutuneen luonnon ja sairauksien kuvauksiin yhdistyy vivahteikkaita luonnon kuvauksia. Mujusen runot muodostavat harkitun kokonaisuuden, jossa kertautuvat motiivit luovat yhtenäisyyttä ja syventävät yksittäisen runon tulkintamahdollisuuksia, Hanna Samola kuvailee.

Pirkanmaan kirjoituskilpailu 2019: Palkitut tekstit

PROOSA
1. palkinto 2000 euroa
Jenni Joru, Lempäälä, novellista Ulkoinen linkkiJokaisessa huoneessa kaksi ovea

2. palkinto, 1500 euroa
Merit Riihonen, Tampere, novellista Ulkoinen linkkiPyörä

3. palkinto, 1500 euroa
Sanna-Erika Suorsa, Tampere, novellista Ulkoinen linkkiKuoppa

Kunniamaininnat:
Sari Harsu, Tampere, novellistaUlkoinen linkki Luukut
Matti Juhani Lahti, Tampere, novellista Ulkoinen linkkiPoikia ja lintuja

LYRIIKKA
1. palkinto, 2000 euroa
Katriina Mujunen, Tampere, runosarjasta Ulkoinen linkkiPunainen metsä

2. palkinto, 1500 euroa
Irma Hakola, Lempäälä, runosarjasta Ulkoinen linkkiAnna miekkasi soida

3. palkinto, 1500 euroa
Mikaela Välipakka, Tampere, runosarjasta Ulkoinen linkkiUusi tyttö

Kunniamaininnat:
Anna-Maija Urm, Tampere runosarjasta Ulkoinen linkkiKaikki sinun tilasi
Tomi Aho, Kangasala, runosarjasta Ulkoinen linkkiNiemi
Sanna-Erika Suorsa, Tampere, runosarjasta Ulkoinen linkkiMaakuvia



Lisätietoja

Viestintäsuunnittelija
Emma Salmi
puhelin 0400 581 510
sähköposti [email protected]


Teksti Emma Salmi