Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Pirkanmaan kunnat: ”Ryhdymme valmistelemaan omaa kuntapohjaista ratkaisua”

Julkaistu 4.4.2019 14.31

Pirkanmaan kuntien johtajat kokoontuivat pormestari Lauri Lylyn kutsumana Tampereelle hahmottelemaan seuraavia sote-uudistuksen askeleita.

Pirkanmaan kuntien johtajien yksimielinen näkemys on, että kunnat ovat osa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen ratkaisua, eivätkä ongelmaa.

Kuntien johtajat esittävät, että palveluiden uudistamistyö on jaettava pienempiin paloihin ja toteuttava askeltaen.

Yhteinen näkemys on, että uudistuksen keskiöön on palautettava asukkaiden ja asiakkaiden tarpeet. Ne toteutuvat parhaiten, mikäli sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisvastuu säilyy kunnilla tai kuntayhtymillä.

Pirkanmaan kuntien johtajat kannattavat yhteisen kuntapohjaisen ratkaisun valmistelua, kunhan alueelliset erityispiirteet huomioidaan.

Pirkanmaalla on lähdetty tekemään sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistusta palvelut edellä. Sen lähestymistavan voimme säilyttää ja viedä sen turvin työtä eteenpäin, vaikka hallitusohjelma toki määrittää uudistuksen reunaehdot, sanoo sote-muutosjohtaja Jaakko Herrala.

Kuntien johtajat esittävät, että tulevaan hallitusohjelmaan vaikutetaan yhdessä. Hallitusohjelmassa on määriteltävä sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelulupaukset ja kriteerit, jotka taataan toteutuvan koko maassa yhdenvertaisesti. Hallitusohjelmassa ei pidä lukittautua yhteen rakenteeseen. Kunnilla pitää olla jatkossakin järjestämis- ja tuottamisvastuu. Valtionosuusjärjestelmää pitää uudistaa huomioimaan nykyistä paremmin eri alueiden soteen liittyvät palvelutarpeet.

Työ jatkuu yhteisellä kyselyllä ja taustaselvityksillä, jossa pyritään huomioimaan esille tulleet toiveet etenemisestä ja keskusteluissa nousseista reunaehdoista. Pirkanmaan kuntien johtajat kokoontuvat seuraavan kerran 29. toukokuuta.


Lisätietoja

Yhteysjohtaja
Tuukka Salkoaho
puhelin 040 806 3086
sähköposti [email protected]