Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Lukiolaisten idea voitti SOMEJAM Tampere 2018 -tapahtuman

Julkaistu 14.4.2018 18.01

SOMEJAM Tampere 2018 -tapahtuman voittajaksi valittiin tamperelaisten lukiolaisten idea, jolla pyritään helpottamaan nuorten työnhakua.

SOMEJAM Tampere 2018 –tapahtuman voittajat
 

Tampereen kaupungin nuorisopalvelut, Tampereen yliopisto, digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskus Verke ja Y-kampus järjestivät Tamperereella kaksipäiväisen nuorisotapahtuman, jossa tavoitteena oli kehittää konkreettisia keinoja nuorten hyvinvoinnin parantamiseen digitaalisen teknologian avulla. Tapahtumaan osallistui lähes 50 nuorta, jotka muodostivat päivien ajaksi yhdeksän ryhmää.

Voittajaryhmäksi raati valitsi FIJO-ryhmän, mihin kuuluvat Saima Ylipihlaja, Iida Sunell ja Petra Aaltonen. FIJO nimi tulee sanoista Find A Job. Ryhmä ideoi sovelluksen, minkä avulla alle 18-vuotiaat nuoret voivat löytää itselleen ensimmäisen työpaikan, kesätöitä tai TET-harjoittelupaikan.

Palkinnoksi voittajatiimi pääsee Tampereen yliopistojen Y-Kampuksen mentorointiprosessiin ja sitä kautta kehittämään ideaansa eteenpäin.

Lisätietoja:

Sirkku Kotilainen, professori, puh. 040 190 9719, sirkku.kotilainen(a)uta.fi

Tarkemmat tiedot SOMEJAM Tampere 2018 -tapahtumasta olevan linkin kautta.


Teksti Kati Ruotsalainen

Kuvat Kati Ruotsalainen