Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Iskun ja Tampere Areenan tonttien asemakaavamuutos etenee

Julkaistu 22.2.2018 8.40

Kalevan kaupunginosassa sijaitsevien Iskun ja Tampere Areenan tonttien asemakaavan muutosta valmistellaan. Asemakaavaluonnos, muuta valmisteluaineistoa sekä tarkistettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma ovat nähtävillä 22.2.–15.3.2018 kaupungin verkkosivuilla ja Palvelupiste Frenckellissä. Asemakaavatyöstä järjestetään keskiviikkona 7.3.2018 klo 17.30 - 20.00 yleisötilaisuus Tredun auditoriossa (Sammonkatu 45).

Asemakaava-alue sijaitsee noin 3,5 kilometriä Tampereen ydinkeskustasta itään. Sammonkadun ja Hervannan valtaväylän muodostama, noin 10 hehtaarin laajuinen kolmiomainen alue rajautuu etelässä rakenteilla olevaan raitiotielinjaan. Sammonkadun eteläpuolella sijaitsevat Kalevanrinteen uusi asuinalue ja Prismakeskus. Hervannan valtaväylän itäpuolella on Hakametsän jäähallin alue.

Asemakaavaratkaisuun sisältyvä Rieväkadun pohjoinen jatke eli Hervannan valtaväylään pohjoisessa liittyvä Jäähallinkaari mahdollistaa uusien asuinkerrostalo- ja liikekortteleiden rakentamisen pääosin nykyisten Iskun ja Tampereen Areenan tonttien alueille Kalevan puistoalueisiin tukeutuen. Sammonkadun varrelle sijoittuva uusi rakentaminen rajaa kaupunkitilallisesti ja -kuvallisesti syntyvän paikalliskeskuksen pohjoisreunaa.

Noin 1300 uutta asukasta

Uuden asuinkorttelin vaihtelevan muotoisissa kerrostaloissa on luonnosten mukaan kuudesta kahteentoista kerrosta. Asuinkerrosalaa noin 51 400 kerrosneliömetriä, mikä tarkoittaa noin 1300 uutta asukasta alueelle. Uusi Iskun liikerakennus on yksi-kaksikerroksinen, ja siinä on vähittäiskaupan kerrosalaa 8 000 kerrosneliömetriä.

Jäähallinkaaren ja Hervannan valtaväylän uudella tasoliittymällä parannetaan myös Hakametsän hallialueen liikenteellistä saavutettavuutta. Asemakaavatyössä huomioidaan lisäksi laadukkaat kävelyn ja pyöräilyn yhteydet, hulevesien hallintaratkaisut, meluntorjunta sekä uuden rakentamisen liittyminen Kalevan kulttuuri- ja viherympäristöön.

Asemakaavatyön kaupunkirakenteellisena ja toiminnallisena tavoitteena on vahvistaa Kantakaupungin yleiskaavaehdotuksessa 2040 Sammonkadun itäpäähän, Sarvijaakonaukion raitiotien vaihtopysäkkialueen lähiympäristöön osoitettua Kaleva - Hakametsä paikalliskeskusta.

Valmisteluvaiheen aikana on laadittu liikenneselvityksiä ja -tarkasteluja, meluselvitys, ilmanlaatuselvitys, hulevesiselvitys, ympäristötekninen maaperäselvitys sekä viherverkkoselvitys, jotka tarkentuvat asemakaavatyön aikana. Lisäksi on laadittu maisemasuunnitelma- ja lähiympäristösuunnitelmaluonnos sekä rakentamistapaohjeluonnos.

Asemakaavaluonnoksen pohjaksi on laadittu viitesuunnitelmia Iskun tontista sekä asuinkorttelista. Vuokraoikeuksien haltijat ovat teettäneet viitesuunnitelmia yhteistyökumppaniensa kanssa.

Asemakaavatyöhön liittyen laaditaan yhteistyösopimus hankekehittämisestä Tampereen kaupungin sekä Iskun ja Tampere Areenan tonttien vuokramiesten välillä.


Lisätietoja

Projektiarkkitehti
Markku Kaila
puhelin 040 806 3018