Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Myös nuorille psykoterapiaa palvelusetelillä

Julkaistu 13.12.2017 19.03

Tampereen kaupungin mielenterveys- ja päihdepalveluissa otetaan vuoden 2018 alussa käyttöön palveluseteli myös 13–17-vuotiaille. Palvelusetelillä halutaan nopeuttaa tamperelaisten ja orivesiläisten nuorten potilaiden pääsyä psykoterapiaan.

Psykoterapian palveluseteli on jo aiemmin ollut käytössä aikuisilla ja heidän perheillään hyvällä menestyksellä. Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päätti palvelusetelin laajennuksesta 13.12.2017.

Mielenterveys- ja päihdepalvelujen nuorten potilaiden määrä on viime vuosina kasvanut eikä kaupungin oma nuorisopsykiatria pysty antamaan riittävästi nuorten tarvitsemia psykoterapeuttisia hoitojaksoja. Palveluseteli mahdollistaa lyhyen ja tiiviin terapiajakson niille nuorille, jotka muuten joutuisivat odottamaan liian kauan.

Palvelusetelin määrää asiakkaalle kaupungin mielenterveys- ja päihdepalvelujen yksikkö. Palvelusetelin saatuaan asiakas voi itse valita haluamansa yksityisen psykoterapiaa tarjoavan palveluntuottajan kaupungin ylläpitämästä sähköisestä palveluntuottajien rekisteristä. Terapia on asiakkaalle maksutonta. Siihen kuuluu 5–10 hoitokertaa.

Palveluseteli koskee sekä yksilö- että perhekohtaisia lyhyitä psykoterapiajaksoja. Hyvällä ja oikea-aikaisella hoidolla voidaan ehkäistä nuorten häiriöiden vaikeutuminen ja toimintakyvyn heikkeneminen. Perheterapeuttisilla jaksoilla voidaan estää muiden perheenjäsenten sairastumista.


Lisätietoja

Ylilääkäri
Päivi Kiviniemi
sähköposti

Ostopalvelusihteeri
Sini Jukka
puhelin 040 639 7447
sähköposti [email protected]


Teksti Marika Haapala