Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Tampereen päiväkodit ja koulut viettävät tiistaina lukupäivää

Julkaistu 6.10.2017 15.39

Tampereen kaupungin varhaiskasvatus ja perusopetus juhlistavat Suomi 100 -vuotta erilaisin kuukausiteemoin. Lokakuussa Tampereen koulut ja päiväkodit tempaisevat yhdessä ajankohtaisella teemalla Suomi lukee. Lukutempausta vietetään tiistaina 10.10.2017, Aleksis Kiven päivänä.

Lukutalkoissa on mukana suurin osa Tampereen kaupungin päiväkodeista ja kouluista. Tapahtuman suojelijana on apulaispormestari Johanna Loukaskorpi.

Yksiköt osallistuvat tapahtumaan harkintansa mukaan ja kukin omalla tavallaan: lapset voivat esimerkiksi lukea toisille lapsille, koululaiset päiväkotilapsille tai aikuiset lapsille.

Esimerkiksi Maijalanpuiston päiväkodissa aikuiset esittävät lapsille kaksi satua: Korppi ja Kettu sekä Kuinka karhu sai häntänsä. Lisäksi luvassa on nukketeatteria ja tutustumista suomalaisiin kirjoihin. Etelä-Hervannan koulussa ja Pelipuiston koulutalossa isommat koululaiset lukevat satuja esiopetuksen oppilaille.

Tammelan koulussa opettajat kertovat oppilaille omista lempikirjoistaan. Takahuhdin koulussa päivä toteutetaan lukutuntina, jonka aikana luokat lukevat yksin tai yhdessä, ääneen tai hiljaa itsekseen, tai lähtevät lukemaan yhdessä esimerkiksi päiväkotiin.


Lisätietoja

Palvelupäällikkö
Tanja Moisala
puhelin 040 485 6275
sähköposti [email protected]


Teksti Johanna Toivanen