Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Pispalan Pöllipuistossa avataan näkymiä ja kasvutilaa männyille

Julkaistu 24.8.2017 9.07

Pispalan Pöllipuistossa raivataan tiheää vesakkoa ja avataan näkymiä. Työt alkavat maanantaina 28.8.2017 ja kestävät puolitoista viikkoa. Pöllipuisto sijaitsee Pispalan valtatien ja radan välissä. Puiston itäpuolella on Pispalan kirkko.

Pöllipuiston puusto on pääosin mäntyvaltaista kangasmetsää, ja lisäksi siellä on alikasvoksena nuorta lehtipuustoa. Pihlaja- ja vaahteravesakon raivauksilla tehdään kasvutilaa komeille harjumännyille sekä avataan polunvarsia ja järvinäkymiä Näsi- ja Pyhäjärvelle. Junaradan reuna-alueella hoidon tavoitteena on elinvoimainen sekametsä, joka toimii myös melunsuojana.

Työn aikana puistokäytävällä kulkijoita ohjataan tarvittaessa kiertoreitille. Raivuutöiden jälkeen risut ja hakkuutähteet kuljetetaan pois ja kannot lyhennetään siten, etteivät ne jää teräviksi tai pitkiksi.

Puistoon on päässyt puutarhajätteen mukana leviämään jonkin verran puutarhakarkulaisia kuten angervo- ja ruusupensaita. Onkin syytä palauttaa mieliin, ettei puutarhajätteitä saa kärrätä puistoihin. Yleisten alueiden roskaaminen on jätelain mukaan kielletty.

Työn urakoitsija on Etelä-Pirkanmaan metsänhoito Oy.


Lisätietoja

Rakennuttajahortonomi
Teemu Kylmäkoski
puhelin 040 8016376

Etelä-Pirkanmaan metsänhoito Oy:
Metsätoimihenkilö
Juha Lehtonen
puhelin 0400 689 746


Teksti Tarja Nikupaavo-Oksanen