Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan haku alkaa

Julkaistu 10.4.2017 10.01

Haku koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan ensi lukuvuodeksi on alkanut Tampereella.

Kuva: Koululainen ulkoilemassa iltapäiväkerhossa
 

Hakuaika on 10.–23.4.2017. Haussa on mukana sekä Tampereen kaupungin että muiden palveluntuottajien järjestämä toiminta. Tieto paikan myöntämisestä lähetetään perheille 2.6.2017 mennessä.

Lapselle voidaan myöntää paikka aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmään, jos siihen on välttämätön tarve, kuten vanhemman työssäkäynti tai opiskelu, tai muu erityinen syy.

Muu erityinen syy tarkoittaa perheen tai lapsen perusteltua tarvetta, joka arvioidaan tapauskohtaisesti. Erityinen syy edellyttää, että huoltajan lisäksi lapsen tilanteen tunteva asiantuntija on esittänyt riittävän selvityksen tai tarpeen arvioinnin paikan tarpeellisuudesta. Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta päätti kriteereistä 20.11.2014. Päätös ei koske erityisen tuen piirissä olevia lapsia.

Iltapäivätoimintaa on tarjolla koulutuntien jälkeen klo 12–17. Osassa ryhmistä on tarjolla myös aamutoimintaa klo 8–10, jos sille on riittävästi kysyntää.

Perheet voivat valita palveluntarpeen kolmesta eri vaihtoehdosta. Toimintamaksut määräytyvät valitun vaihtoehdon mukaan. Niissä ryhmissä, joissa on aamutoimintaa, tunnit voidaan jakaa aamun ja iltapäivän kesken siten, että ne yhteensä eivät ylitä valitun palveluntarpeen mukaista enimmäistuntimäärää.

Jos perhe on valinnut 1–3 tunnin palveluntarpeen, maksu on 70 €/kk (vanhemman sisaruksen maksu 60 €/kk). Jos palveluntarve on 3–4,5 tuntia päivässä, maksu on 120 €/kk (vanhemman sisaruksen maksu 110 €/kk). Mikäli palveluntarve on 4,5–6 tuntia päivässä, maksu on 140 €/kk (vanhemman sisaruksen maksu 120 €/kk).

Eppu-kerho on yhteistä aamu- ja iltapäivätoimintaa kouluilla

Koulujen tiloissa järjestettävää aamu- ja iltapäivätoimintaa kutsutaan nimellä Eppu-kerhot. Näissä kerhoissa 1.-2. -luokalla olevat lapset toimivat yhdessä esiopetusikäisten lasten kanssa. Yhteinen toiminta sisältää monipuolista pajatoimintaa, yhteisiä projekteja ja tapahtumia. Lisäksi päiväohjelmaan kuuluu ulkoilua, lepoa, liikuntaa ja välipala. Koululaisilla on mahdollisuus läksyjen tekoon.

Toimintaan haetaan ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella kaupungin internetsivuilla. Tarvittaessa paperisen hakulomakkeen saa esiopetusryhmästä tai koulusta. Hakuesite ja sähköinen hakemus löytyvät Tampereen kaupungin aamu- ja iltapäivätoiminnan internetsivuilta. Lisätietoja toiminnasta voi kysyä myös sähköpostitse osoitteella [email protected]

Vellamon päiväkodissa on koululaisten vuorohoitoa vuorotyötä tekevien yksinhuoltajien 1.- ja 2. -luokkaa käyville lapsille. Pulmusen ja Näsipuiston päiväkodeissa on koululaisten iltahoitoa ja viikonloppuhoitoa samoin perustein. Erillisin sosiaalisin ja kasvatuksellisin perustein vuoropaikka voidaan harkinnanvaraisesti myöntää myös muille lapsille. Lapselle voi hakea paikkaa vuorohoitoon ottamalla yhteyttä suoraan vuorohoitoa tarjoavaan päiväkotiin. Koululaisten vuorohoito maksaa 120 €/kk. Päivähoito ei järjestä kuljetusta vuorohoitoon.


Lisätietoja

Palvelupäällikkö
Elli Rasimus
puhelin 050 523 7386
sähköposti [email protected]


Teksti Johanna Toivanen

Kuvat Hanna Leppänen