Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Parhaat Taitajien tekijät palkittiin, Tredu kolmanneksi

Julkaistu 2.11.2016 12.52

Taitaja2016-kilpailussa parhaiten menestyneet koulutuksen järjestäjät palkittiin Ammatillisen koulutuksen seminaarissa Jyväskylässä keskiviikkona 2.11.2016. Tampereen seudun ammattiopisto Tredu oli kolmas saavuttaen neljä kultaa, neljä hopeaa ja kolme pronssia.

Parhaiten Seinäjoella toukokuussa järjestetyssä Taitaja2016-kilpailussa menestyi Koulutuskeskus Sedu, jonka opiskelijat saavuttivat kahdeksan kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.

Toiseksi tuli Jyväskylän ja Jämsän ammattiopistot neljällä kullalla, neljällä hopealla ja viidellä pronssilla.

Turun ammatti-instituutin opiskelija Niilo Kaartovuori palkittiin Taitaja2016-kilpailun korkeimmasta pistemäärästä. Niilo voitti kultaa lajissa tietokoneet ja -verkot.

Skills Finland palkitsee vuosittain parhaiten Taitaja-kilpailussa menestyneet koulutuksen järjestäjät. Palkinnot jaettiin Ammatillisen koulutuksen seminaarissa, jonka opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti Jyväskylässä 1.−2.11.2016 yhteistyössä AMKE ry:n ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymän kanssa.

Lisätietoja:

Tampereen seudun ammattiopisto Tredu
joukkueenjohtaja Katja Aaltonen, puh. 040 726 5209

Skills Finland ry
Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen, puh. 050 532 2765