Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Tamperelaiset käyttivät kirjastoa ahkerasti

Julkaistu 29.2.2016 9.29

Tilastojen valossa vuosi 2015 oli Tampereen kaupunginkirjastolle hyvä. Kirjastokäyntien määrä kasvoi 1,8 prosenttia ja lainojen määrä 3 prosenttia edellisvuodesta.

Nuoria pelaamassa Hervannan kirjastossa
 

Tampereen kaupunginkirjaston lainojen kokonaismäärä vuonna 2015 oli 4,9 miljoonaa. Se tarkoittaa keskimäärin 22 lainaa jokaista tamperelaista kohden. Vertailun vuoksi esimerkiksi Helsingissä vastaava luku oli 14,2. Pääkirjasto Metson osuus lainoista oli noin 45 prosenttia. Henkilötyövuotta kohti laskettuna lainoja kertyi yli 26 000 kappaletta.

Tampereen kirjastoverkossa suosiotaan kasvattivat erityisesti lähikirjastot ja kirjastoauto. Lainojen määrä kasvoi eniten Kaukajärven, Sampolan, Härmälän ja Peltolammin kirjastoissa sekä uudessa Lielahden kirjastossa.

Kirjastossa riitti myös aiempaa vuotta enemmän kävijöitä. Käyntien kokonaismäärä kaupunginkirjaston toimipisteissä oli noin 2,5 miljoonaa. Tilastollisesti tämä tarkoittaa, että jokainen tamperelainen asioi kirjastossa keskimäärin 11 kertaa. Lainaajia oli yhteensä lähes 92 000, mikä tarkoittaa noin 40 prosenttia kaikista asukkaista. Aineistosta suosiotaan kasvattivat eniten lastenkirjallisuus ja aikuisten tietokirjat.

Lukuintoa lapsille ja nuorille

Kirjastopalvelujohtaja Pirkko Lindberg uskoo kirjaston aktiivisen käytön Tampereella kertovan ennen kaikkea kirjastopalvelujen hyvästä laadusta.

– Panostamme toiminnassamme erityisesti lasten ja nuorten lukemisen edistämiseen muun muassa tekemällä systemaattista yhteistyötä koulujen kanssa. Esimerkiksi lastenkirjastoammattilaisten antamaa kirjavinkkausta, jonka tarkoituksena on innostaa lukemaan, sai viime vuonna 3 611 koululaista. Tämä näkyy lainaus- ja käyttölukujen nousuna. Lisäksi erilaiset tapahtumat tuovat paljon väkeä kirjastoon, Lindberg sanoo.

Viime vuonna myös Tampereen kaupunginkirjaston palveluiden saatavuus parani: syyskuussa 2015 neljässä aluekirjastossa otettiin käyttöön itsepalveluaukiolo aamuisin klo 9–11, mikä pidensi aukioloaikoja.


Lisätietoja

Kirjasto- ja kansalaisopistoyksikön johtaja
Pirkko Lindberg
puhelin 0400 985 991
sähköposti [email protected]


Teksti Emma Salmi