Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Metson remontti etenee loppiaisen jälkeen

Julkaistu 5.1.2016 13.54

Metson remontti on alkamassa loppiaisen jälkeen 7.1. Tähän saakka remonttia on tehty pääasiassa katolla ja yleisöltä suljetuissa osissa taloa. Vähitellen remontti käynnistyy sekä pohja- että parvikerroksen yleisötiloissa. Kirjastoa ei kuitenkaan ole tarkoitus sulkea remontin aikana, jollei siihen ole pakottavaa syytä.

Yläkerran luentosalien ja kokoustilojen paikalle saadaan uusi lasiseinäinen lehtilukusali, joka tarjoaa muun muassa sekä paperisia lehtiä että sähköisiä julkaisuja. Lehtiä voi myös lukea viereisen kahvilan tiloissa.

Parvikerroksessa jatkavat toimintaansa musiikkiosasto sekä kirjaston kahvila. Musiikkiosasto pyrkii toimimaan koko perusparannuksen ajan normaalisti, mutta ovet saatetaan joutua sulkemaan esimerkiksi vesikatkoksien tai muiden pakottavien syiden vuoksi. Sama koskee kirjaston kahvilaa, joka palvelee remontista huolimatta arkisin kirjaston aukioloaikoina.

Metson näyttelytila yläkerrassa on suljettu lopullisesti. Näyttelytoiminta jatkuu Metson pohjakerroksessa perusparannustöiden valmistuttua siellä. Sinne saadaan remontin myötä useita eri kokoisia luentosali- ja kokoustiloja.

Asiakkaiden kannattaa seurata kirjaston asiakaspysäköinnin muutoksia. Nykyinen Puutarhakadun puolella oleva henkilökunnan parkkialue, jota on voinut käyttää asiakaspysäköintiin iltaisin, muuttuu työmaa-alueeksi 7.1. alkaen. Kirjaston käyttöön siirtyy osa asiakaspysäköintiruuduista Metson ”takapihalla”. Alueelle tulee kyltitys muuttuneista järjestelyistä.


Teksti Ritva Hokka-Ahti