Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Syksy on saapunut Hälläpyörän kotiin

Julkaistu 6.10.2021 9.44
”Syksy on ja kesä on pois, talvea ootellaan. Syksyisen tuulen soivan nyt kuulen, kuu loistaa taivaallaan. Syksy on, sen aika on nyt saapua vuorostaan. Linnut on hiljaa, peltojen viljaa, kuu katsoo taivaaltaan.” Näin lauletaan syksyisessä laulussa, joka tupsahti mieleeni kouluajoiltani. Kyllä syksy on tullut ja maailma sädehtii vielä kauniissa väreissään hetken.
Kaksi Hälläpyörän kodin asukasta istumassa ratikassa.
 

Kesällä tehtiin retkiä asukkaiden kanssa. Teattereihin ja musiikin pariin ei vielä päässyt, mutta suunnattiin ulkoilmaan; makkaran paistoon. Autolla ajettiin Kuuslahteen nauttimaan kesäisestä luonnosta ja tietenkin retkieväistä. Ostosretkillä haettiin mm. oman huoneen sisustustarvikkeita tai päätettiin vähän herkutella jäätelöllä ja kahvilla tai käydä kesätorilla ostamassa marjoja sekä syömässä muikkuja. Joskus maistui pizza parhaalle. Automuseoon retkeili muutama asukas autolla. Sieltä ostettiin muistoksi kahvikuppi ja juotiin tietenkin ne munkkikahvit ulkoterassilla. Ulkoilua harrastettiin tässä lähipuistossa. Muutamat asukkaat pääsivät kesäleirille. Elokuussa ajeltiin ratikalla niin kuin Matti ja Liisa muinoin Juhani Ahon Rautatie-kirjassa ja -elokuvassa. Mukavaa kyytiähän se oli, kun katseltiin ohitse kiitäviä maisemia.

Makkaroita paistumassa ulkona ritilällä tulen yllä.
Hälläpyörän kodin asukan juo kahvia ulkona pyörätuolissa istuen. Sylissään hänellä on aikakauslehti.

Syksy aukaisi työtoiminnat asukkaiden iloksi. Perjantainen Kirsin jalkautuva työtoimintapäivä jatkuu jälleen Hälläpyörän kodissa kerran viikossa. Asukkaat ovat nauttineet näistä perjantaipäivistä. Askartelua ja leipomista asukkaat saivat puuhata myös opiskelijan kanssa. Ikkunoissa roikkuu komeita linnunpesiä. Myös kerhot avasivat ovensa pitkän tauon jälkeen. Arki alkaa muistuttaa pian koronaa edeltävää aikaa. Ai mitäs se olikaan? Kyllä, vielä pidetään maskeja, pestään käsiä ja ollaan varovaisia. Mennään kuitenkin päivä kerrallaan eteenpäin. Pian voisi alkaa kirjoitella Joulupukille kirjettä lahjatoiveistaan. Niin hassua, äsken oli Juhannus ja nyt pian Joulu häämöttää jo ovella. Normaalimpaan arkeen ollaan menossa. Loppusyksy tuo taas juhlaa asukkaillekin. Toivotaan, että ensi vuonna korona on muisto vain.

Maitotölkistä askarreltu kaunis keltainen linnunpönttö, jonka edessä askarreltu punatulkku.
Iloinen Hälläpyörän kodin asukas torilla pyörätuolissa istuen aurinkolasit päässään.

Jospa lopettaisimme kuulumiset Juicen sanoin: “ Katu täyttyy askelista ….." “Ota minut sinun uniin, vaikka nousen toisiin juniin, nyt on lokakuu …."

Hälläpyörän kodin asukas nukkumassa sohvalla istuma-asennossa.

Kirjoittaja Meidän stoori -blogin kirjoittajat