Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Metsämansikan kesäterveiset

Julkaistu 6.8.2021 10.29
Kesä on ollut todella lämmin täällä Metsämansikassakin, niin hyvässä kuin pahassakin. Sisällä ollessa on meinannut välillä tehdä tiukkaa ihan vaan paikallaan oleminenkin, hiki on virrannut sekä asukkailla että hoitajilla. Paljon on koitettu asukkaiden kanssa ulkoilla ja nauttia auringosta.
Iloinen metsämansikkalainen sekoittaa sinisellä nuolijalla taikinaa leivontakulhossa.
 

Syntymäpäiviä on muutamatkin vietetty kesän aikana, omalla pienellä porukalla edelleen. Mutta herkut ovat olleet loistavia!

Syntymäpäivien juhlintaa Metsämansikassa. Pöydällä täytekakku, jonka päällä siniset 33-kynttilät, sekä nallesipsejä ja muffinseja.

Mitään menoja ei vieläkään oikein asukkailla ole ollut koronasta johtuen, mutta olemme pientä tekemistä koittaneet keksiä, kuten bingoa, leipomista ja musiikkiesityksiä tämän hieman ankean arjen keskellä.

Bingo-pelin paketti sekä palkintokarkkipatukoita peltipurkissa.
Mies pitää musiikkiesitystä kasvomaski kasvoillaan soittaen kitaraa.

Toivotaan että syksy toisi toivoa meille kaikille ja pääsisimme pikkuhiljaa nauttimaan normaalista elämästä ja aktiviteeteistä. Mansulaiset toivottavat raikasta syksyn alkua kaikille!

Metsämansikkalainen istuu ulkona pyörätuolissa ja nauttii auringosta.

Kirjoittaja Meidän stoori -blogin kirjoittajat