Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Luonnonsuojelua, kierrätystä ja puutarhanhoitoa Nuutisarassa

Julkaistu 29.5.2019 16.27
Nuutisaran toimintakeskus aloitti toimintansa 29.7.2013 jolloin takapiha oli pelkkä sorakenttä. Takapihan puutarhan rakentaminen aloitettiin keväällä 2016 grillikatoksen pystytyksellä.
Valokuva: kuopan kaivuuta mustaherukalle.
 

Samana keväänä istutettiin ensimmäiset omenapuut, mongolian vaahtera, sireeni, herukkapensaat ja sipulikasvit. Puutarhan toteutuksessa mukana oli innokkaita työntekijöitä Nuutisarasta, jotka tekivät raskaan urakan kaivaen tarvittavat kuopat puille ja pensaille.

Valokuva: puutarhan avajaiset.
Puutarhan avajaiset.

Multa haettiin Koukkujärveltä ja kasvit Pinsiön taimitarhalta. Istutuslaatikot tehtiin talven 2017 aikana ja keväällä laatikot täytettiin mullalla ja istutettiin ensimmäiset viljelykset; yksi- ja monivuotiset. Hyvää satoa tuotti mm. kesäkurpitsa, jota grillattiin, ja omista omenoista saatiin leivottua koko talolle omenapiirakkaa ensimmäisen kerran saman vuoden syksynä.

Valokuva: tuoksuherneen taimien siirtämistä kukkapenkkiin.
Tuoksuherneen taimien siirtämistä kukkapenkkiin.

Syksyllä 2018 tehtiin jälleen iso kaivuu-urakka ja perustetiin perennapenkki, johon istutettiin mm. lyhtykoisoa, tarhapäivänliljaa, syysmaksaruohoa ja punaväriminttua. Jälleen innokkaat puutarhalaiset hoitivat urakan ja keräsivät vielä perennapenkin ympärille kivet, jotka Nuutinsopessa maalattiin.

Valokuva: härkäpapujen kastelua.
Härkäpapujen kastelua.

Puutarhatyöryhmässä on sekä vakituisia että vaihtuvia työntekijöitä ja puutarhassa työskentely koetaan tärkeänä ja mielekkäänä. Nuutinpajassa, Nuutinkulmassa ja Nuutinsopessa on kaikilla myös omat istutuslaatikot, joista vastaavat.

Valokuva: rikkaruohojen kitkemistä.
Rikkaruohojen kitkemistä.

Nuutisaran väki on myös innokkaita kierrättäjiä; Nuutisarassa kierrätetään mm. paperi, pahvi, metalli, biojäte ja muovi. Kierrätystä toteutetaan myös Niityllä, jossa kierrätystä parhaimmillaan on vanhojen tekstiilien käyttäminen matonkudontaan.

Tänä keväänä puutarhatyöryhmä istui pohtimaan luonnon merkitystä ihmisille ja haastatteli osaa Nuutisaran väestä aiheena mm. kierrätys ja luonnonsuojelu. Tällaisia ajatuksia ihmisiltä tuli aiheesta:

"Luonto on ihmisen elinehto."

"Luontoon ei ole pääsymaksua."

"Kakkoskirkko."

"Rauhaa ja rakkautta."

"Haluan säästää seuraaville sukupolville kauniin perinnön."

"Eläimet on tärkeitä."

"Kasveille voi jutella ja puita voi halata."

"Luonnossa saa seurata kasveja ja eläimiä."

"Nuutisaraan töihin tullessa puutarhan näkeminen piristää."

"Puutarhasta saa ruokaa."

Me Nuutisarassa kannustammekin kaikkia kierrättämään ja nauttimaan puhtaasta luonnostamme.

Valokuva: tervetuloa Nuutisaran puutarhaan.
Tervetuloa Nuutisaran puutarhaan.

Päätämme tämän kirjoituksen Martti Lutherin sanoin: "Vaikka tietäisin että maailma tuhoutuu huomenna, istuttaisin tänään omenapuun."

Kirjoittaja Meidän stoori -blogin kirjoittajat