Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Uusia keinoja sijoitettujen nuorten koulutusmahdollisuuksien tukemiseen

Julkaistu 20.12.2019 12.45

Joka toinen sijaishuollossa olleista nuorista jää Suomessa vaille perusasteen jälkeistä tutkintoa. Tampereella tähän ongelmaan on lähdetty etsimään ratkaisua uudenlaisin keinoin Lapset-SIB II -rahaston avulla.

Kukkiva kirsikkapuu.
 

– Luvut ovat todellisuutta, mutta mitä on lukujen takana. Me olemme yhdessä miettineet, mitä meiltä jää palvelujärjestelmässämme huomaamatta ja ymmärtämättä, sillä kyllähän tälle ongelmalle täytyy voida tehdä jotain, sanoo suunnittelija Outi Valkama Tampereen kaupungilta.

Mitä siis pitäisi tehdä toisin, jotta sijoitetuilla nuorilla olisi samat mahdollisuudet kuin muillakin suorittaa toisen asteen tutkinto ja saada töitä? Apuna ongelman ratkaisussa on käytetty niin tutkimustietoa, eri palveluissa toimivia ammattilaisia kuin kokemusasiantuntijoita.

Yksi kokemusasiantuntijoista on 25-vuotias nuori nainen, jota kutsumme tässä artikkelissa Emiliaksi. Emilia on kahden lapsen onnellinen äiti ja viittä vaille valmis sosionomi. Matka tähän päivään on kuitenkin ollut mutkikas.

– Yläasteella olin kävelevä katastrofi: hyväntahtoinen, mutta koulu ei sujunut, tavarat olivat aina hukassa ja läksyt tekemättä. Kotonakin oli paljon vaikeuksia, kertoo Emilia.

Emilian tilanteeseen ei kuitenkaan puututtu kotona eikä koulussa. Opinto-ohjaus oli olematonta, siksipä hän lähti yläasteen jälkeen television sisustusohjelmien innoittamana ammattikouluun opiskelemaan sisustajaksi. Lukiosta ei ollut koskaan puhettakaan. Ammattikoulussa ongelmat kasaantuivat. Koulunkäynti ei maistunut, eikä opintopisteitä kertynyt.

Lopulta tilanne ajautui niin pahaksi, että hänet sijoitettiin laitokseen: ensin avohuoltoon ja sitten tehtiin huostaanotto. Koulu vaihtui sijoituspaikan mukaan Lahdesta toiseen kaupunkiin. Joka puolella hän tunsi olevansa ulkopuolinen. Kun hän täytti 18 vuotta, sijoitus päättyi ja hän olikin järjestelmän mielestä aikuinen päättämään asioistaan. Hän muutti ensimmäiseen omaan asuntoon ja yhtäkkiä olikin ihan yksin.

– 18-vuotiaan oletetaan olevan itseohjautuva ja osa yhteiskuntaa. Minulla ei kuitenkaan ollut ketään tukena, sillä jälkihuollon kilpailutuksen myötä ainoa arjessa mukana ollut turvallinen aikuinen lähti, sanoo JEmilia.

Hänen mukaansa sijoituksen aikana tulisi puhua enemmän nuoren tulevaisuudesta ja liittää nuoret yhteiskuntaan esimerkiksi kesätöiden ja sijoituspaikan ulkopuolella tapahtuvien harrastusten merkeissä.

– Jos nuoret elävät hyvin erillään muusta yhteiskunnasta koko sijoituksen ajan, on turha kuvitella heistä tulevan yhteiskuntaan integroituneita kansalaisia heti täytettyään 18 ja muutettuaan omille.

Emilian kohdalla asiat mutkistuivat pian entisestään.

– Asuin yksin, olin keskeyttänyt koulun, masentunut ja raskaana, kertoo Emilia.

Pari päivää 19-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen Emilia sai ensimmäisen lapsensa ja hän päätti, että hänestä tulee maailman paras äiti. Hän sinnitteli ammattikoulun loppuun, vaikka tiesi olevansa väärällä alalla. Valmistumisen jälkeen syntyi toinen lapsi ja hän jatkoi kotiäitinä vielä muutaman vuoden. Elämässä oli selkeä suunta ja rytmi, mutta yksinäisyys oli iso osa arkea, sillä muut ikätoverit tekivät jotain aivan muuta kuin hoitivat lapsia kotona.

Kaivattu yhteisö löytyi ammattikorkeakoulusta

Neljän vuoden kotiäitiyden jälkeen ajatus tulevasta työllistymisestä alkoi painaa takaraivossa ja Emilia ymmärsi, että nyt on lähdettävä aivan eri polulle, jos haluaa tehdä työtä mikä tuntuu oikeasti omalta. Emilia kiinnostui sosiaalialasta, mutta erilaisuuden tunne vaivasi häntä yhä.

– Ajattelin, että ammattikorkeakoulu ei ole minunlaisteni paikka, ei minulle oltu koskaan edes ehdotettu korkeakouluun menemistä. Itse en uskonut koulutuspolkuni jatkuvan, eikä varmasti kukaan muukaan elämässäni aikoinaan mukana ollut työntekijä. Sosiaaliala kuitenkin tuntui omalta ja lopulta uskalsinkin hakea kouluun, mutta en kertonut siitä alkuun kenellekään.

Emilia pääsi Tampereen ammattikorkeakouluun eli Tamkiin. Sieltä hän löysi sen yhteisön, jota hän oli kaivannut.

– Ympärilläni oli oikeasti ihmisiä, jotka uskoivat minuun. Olin osallinen yhteiskunnassa taas ihan eri tavalla. Jokainen tarvitsee sen yhteisön, jossa hänet hyväksytään satasella ja kannustetaan eteenpäin. Vasta sitten kiinnittyminen kunnolla yhteiskuntaan voi alkaa.

Epätäydellisyys on jokaisen elämää – ja sen ymmärtäminen on helpottavaa

Emilia kertoo tavoitelleensa täydellisyyttä, koska luuli kaikkien muiden olevan sellaisia.

– Perhe- ja laitossijoituksissa on iso ero. Laitoksista puuttuu inhimillisyys, sillä kuka tahansa jaksaa olla täydellinen kahdeksan tunnin työvuoron ajan. Sitten kun itsellä on vaikeita aikoja, kuvittelee, ettei muilla niin sanotuilla taviksilla ole sellaisia, koska ohjaajien vaikeita hetkiä ei näe. Perheessä sen sijaan tulee väistämättä hetkiä, jolloin aikuinen on väsynyt. Nuori näkee, että muillakin on huonoja päiviä, mutta kukaan ei hylkää, vaikka riideltäisiin, sanoo Emilia.

– Omassa mielessä sitä on ajatellut, että on vain lähtökohtaisesti huonompi kansalainen, kun on ollu niin paljon huono-osaisuutta omassa elämässä, että en mä voi tollaseen yltää, mihin monet yhteiskuntaan kiinnittyneet kansalaiset pystyvät.

Vasta Tamkissa opiskellessaan hän ymmärsi, ettei täydellisiä ihmisiä olekaan, ja hänkin kelpaa juuri sellaisena kuin on. Pienet vastoinkäymiset eivät enää lannistaneet niin kuin ennen. Tamkin sosiaalialan opettajat saavatkin kesällä sosionomiksi valmistuvalta Emilialta vuolaat kiitokset.

– Olen ylpeä tamkilainen. Ensimmäiset hyvät kokemukset koulusta ja opettajista minulla on Tamkista. Siellä opettajat ovat nähneet potentiaalini ja tsempanneet ja uskoneet minuun. Joskus tarvitsee vain yhden ihmisen, joka uskoo sinuun ja sanoo sen ääneen, niin voit itsekin alkaa nähdä itsesi ihan uudella tavalla. Numerotkin ovat nousseet huimasti ja usko itseeni on kasvanut ihan äärettömästi – kiitos turvallisen ja tarpeeksi vaativan ympäristön ja yhteisön, kiittelee Emilia.

Perusasioista kiinni: turvallinen aikuinen, kiinnostusta ja uskoa nuoreen

Outi Valkama kertoo, että hankevalmistelussa esiin nousseet tarpeet eivät itsessään ole monimutkaisia.

– Nuoret kaipaavat ihan perusasioita: pysyvän aikuisen sekä sitä, että häneen uskotaan ja hänestä ollaan kiinnostuneita.

Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (THL) vieraileva tutkija Antti Kääriälä vahvistaa saman.

– Tutkimuksissa on havaittu, että jokaisella nuorella pitäisi olla vähintään yksi luotettava aikuinen, jolle voi uskoutua ja joka luottaa ja kannustaa eteenpäin. Jos esimerkiksi koulutusvalinta ei ole onnistunut tai koulu ei suju, pitäisi olla joku, joka ottaa kopin, jotta kukaan ei jää yksin kotiin.

Apua Lapset-SIB II -rahastohankkeella

Tampereen kaupunki on yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), Sitran sekä Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön (Itla) kanssa valmistellut hanketta, jolla tuetaan sijaishuollossa olleen nuoren opintoja. Hanke on osa Tampere Junior -kehitysohjelmaa 2020−2023.

– Jotta merkittävästi suurempi osa sijoitetuista nuorista saa toisen asteen tutkinnon, tarvitaan uudenlaista tekemistä ja nuorten tarpeista lähteviä toimia, joilla vahvistetaan nuoren itsetuntoa, identiteettiä ja sosiaalisia verkostoja sekä autetaan opiskelupaikan valinnassa ja opiskeluaikana, kertoo Outi Valkama.

Kehitysjohtaja Tiina Ristikari Itlasta painottaa, että on ensiarvoisen tärkeää, että jälkihuollon palveluja pyritään uudistamaan nuorten hyvinvointia kokonaisvaltaisesti tukevalla tavalla, johon yhdistyy tulevaisuusorientoinut näkökulma. Mistä juuri tämä nuori on kiinnostunut ja missä juuri hänellä on vahvuuksia?

Hankkeeseen on tarkoitus ottaa mukaan kaikki hankkeen aloitusvuonna huostassa olevat 15-, 16- ja 17-vuotiaat tamperelaisnuoret. Heitä on noin 140. Nuoria tuetaan hankkeessa 25-vuotiaaksi saakka.

Hanke toteutetaan tulosperusteisellä rahoitussopimuksella (Social Impact Bond, SIB). Kaupunki asettaa tulostavoitteet, joiden toteutumisesta se myös maksaa. Tampereen tulostavoitteena on, että kohderyhmän nuorista 80 prosentilla on 25-vuotiaana vähintään toisen asteen tutkinto ja heistä 80 prosenttia on tuon ikäisenä joko töissä tai jatko-opinnoissa. Lisäksi halutaan seurata osallisuuden kokemuksen kehittymistä.

Kaupunki hakee hankkeeseen hankehallinnoijaa, joka kokoaa yhteystyökumppanien verkoston ja tekee suunnitelman, millä tavalla toivottuihin tuloksiin päästään. Kaupunki esittää tarpeet ja tavoitteet ja hankehallinnoijaksi hakeva ratkaisut, miten tavoitteet saavutetaan. Hankehallinnoijan kilpailutus käynnistyy 27.12.2019.

Haussa konkreettisia keinoja

Hankkeessa haetaan konkreettisia keinoja sijaishuollossa olleiden nuorten tukemiseen. Heiltä esimerkiksi puuttuu usein sosiaalinen verkosto ja sen mukanaan tuomat mahdollisuudet.

– Sijaishuollossa olleilla nuorilla on tosi paljon vähemmän työkokemusta kuin muilla saman ikäisillä. Miten he saavat kesätöitä ja töihin tutustumispaikkoja, joissa huomioitaisiin, että nuori saattaa tarvita tukea, jos heillä ei ole sosiaalista verkostoa, joka toisi mahdollisuuksia? kysyy Outi Valkama.

Lastensuojelun jälkihuollon ikäraja nousee vuonna 2020. Kun se aiemmin oli 21 vuotta, ensi vuonna se on 25 vuotta eli sama kuin hankkeessakin.

– Tämä hanke voi olla hyvä mahdollisuus oppia, millaista jälkihuollon pitäisi olla, jotta se aiempaa paremmin tukisi koulutusta ja työllistymistä, toteaa Antti Kääriälä.

– SIB-malli antaa mahdollisuuden rakentaa eheän ja nuoren pärjäävyyttä vahvistavan kokonaisuuden, ja siihen tässä Tampereen kokeilussa pyritään, Tiina Ristikari päättää.


Teksti Marika Haapala

Kuvat Satu Aalto