Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi


Tule sosiaalityöntekijäksi

Sosiaalityöhön 21 uutta osallisuuden rakentajaa

Suomi on maailman onnellisin maa ja Tampere Suomen halutuin kaupunki. Lasten, nuorten ja perheiden sosiaalityössä meillä on kuitenkin petrattavaa.

Sosiaalityöntekijänä vahvistat ihmisten osallisuutta ja toimintakykyä yhteiskunnassa. Haluamme sinun osallistuvan myös toimivan tamperelaisen sosiaalityön rakentamiseen. Olemme tunnistaneet ongelmat ja lähteneet luomaan parempia edellytyksiä laadukkaalle ja motivoivalle työlle. Tähtäämme kohtuulliseen asiakasmäärään ja palkkoja olemme jo päivittäneet. Haluamme olla asiantuntemuksestaan tunnettu yhteisö, jossa jokainen sosiaalityöntekijä viihtyy sekä tulee kuulluksi.

Tehtävää riittää, mutta tahtoa on. Ovathan lapset, nuoret ja perheet tärkeintä, mitä meillä on. Tervetuloa mukaan rakentamaan osallisuutta.

Haku on päättynyt! Saimme 43 hakemusta.

Tampereen kaupungilla oli avoinna 11.4. - 13.5. yhteensä 21 sosiaalityöntekijän paikkaa. Jos paikkoja tulee uudelleen hakuun, kerromme avoimista työpaikoista lisää näillä sivuilla.


Tiesitkö, että ennen keikkalavoja Jonne Aaron oli sosiaalityön asiakas? Mitä muistoja on jäänyt ja mitkä ovat terveiset lapsille ja sosiaalityötä harkitseville?



Seuraa Facebookissa, miten kehittämistyö etenee:

Facebook

Millaiseen työhön?

Lapsiperheiden sosiaalipalveluissa ja lastensuojelussa työskentelee Tampereella nyt noin sata sosiaalityöntekijää. Joukkomme ei riitä, tarvitsemme lisää tekijöitä. Osa uusista sosiaalityöntekijöistä sijoittuu lapsiperheiden sosiaalityöhön, osa lastensuojeluun, osa sijais- ja jälkihuoltoon.

Sosiaalityöntekijän palkka on 3 400 euroa kuukaudessa. Käytössämme on myös sitoutumiskertapalkkio, joka tuo sitoutuneelle työntekijälle lisätuloa 800 euroa ensimmäisen vuoden aikana ja tuhat euroa toisena vuonna.

Työ edellyttää sosiaalityöntekijän pätevyyttä (ylempi korkeakoulututkinto), johon sisältyy tai jonka lisäksi olet suorittanut pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä.

Miten kehitämme?

Meillä on lasten, nuorten ja perheiden sosiaalityössä Tampereella kehitettävää. Sosiaalityöntekijät ovat olleet tyytymättömiä työn määrään, korkeisiin asiakasmääriin ja palkkaukseen. Tampereen kaupungilla on ollut vaikeuksia saada rekrytoitua riittävästi tekijöitä sosiaalityöhön.

Pulmia on lähdetty ratkaisemaan. Kaupunki on käynnistänyt sosiaalityön kehittämisprojektin vuodelle 2019. Jotta työn kuorma helpottaisi, on sosiaalityöntekijöitä palkattu lisää ja rekrytointi jatkuu: huhti-toukokuussa oli haussa 21 uutta vakanssia.

Palkkausta on korjattu ja jatkossa panostamme myös työssä jakamisen parantamiseen: kehitämme työhyvinvointia ja työturvallisuutta, johtamista ja osaamista.

Projektin suojelija

Pormestari Lauri Lyly.

Kehittämisprojektin suojelijana toimii pormestari Lauri Lyly.

- Me olemme sitoutuneet pormestariohjelmassa mahdollistamaan työntekijöiden onnistumisen ja parantamaan työhyvinvointia kaupungin organisaatiossa. Haluamme tehdä yhdessä henkilöstön kanssa paremman työarjen. Se onnistuu sujuvalla yhteistyöllä, josta esimerkki on sosiaalityön kehittämisohjelma. Haluamme olla houkutteleva ja hyvä työpaikka osaaville ammattilaisille.

Ota yhteyttä

Kysy lisää!

Puhelimitse: 044 481 1266

Sähköpostitse: rekrytointi(at)tampere.fi


Kerro kehitysideasi!

Ulkoinen linkkiJätä parannusehdotuksesi, anna palautetta

Linkki Avoimet työpaikat -sivulle.

Tämän sivun lyhytosoite on www.tampere.fi/tulesosiaalityontekijaksi

Kansikuva: Laura Vanzo/Visit Tampere