Hyppää sivuvalikkoon

Opetus – Sanataiteen perusopetus lapsille ja nuorille

Kirjainnoppia vihkon päällä.

Sanataide on luovaa kielellistä ilmaisua ja tarinoiden taidetta

Sanataiteen perusopetusta voi Tampereella opiskella yleisen oppimäärän mukaan 8-vuotiaasta
18-vuotiaaseen. Ikäryhmiä on neljä. 

Opinnoissa keksitään omia kertomuksia, rakennetaan henkilöhahmoja ja sommitellaan tapahtumapaikkoja. Tunneilla tutustutaan kirjoihin ja kirjallisuuden lajeihin, runoillaan, kuvitetaan, esitetään ja harjoitellaan mielikuvituksen käyttöä.

Opinnot luovat oppilaille kannustavan vertaisryhmän ja harrastusyhteisön, jossa tutustutaan yhdessä sanataiteen eri puoliin. Omia ja muiden tekstejä opitaan arvioimaan kannustavasti.

Sanataiteessa jokainen oppilas löytää itselleen sopivia ilmaisumuotoja, oli sitten kiinnostunut kauhutarinoista, lavarunoudesta, sarjakuvista, pelikäsikirjoittamisesta tai fantasiamaailmoista.

Työväenopisto koordinoi Tampereen kaupungin järjestämisluvalla toimivaa taiteen perusopetusta.

Oppilaat kertovat


"Sanataiteessa pääsee kehittelemään tarinoita."
Fanni, 12

"Sanataide kuvittaa tuntemattomat nurkat."
Arttu, 17

"Sanataide on kirjoittajasielusi elämän eliksiiri."
Venla, 16

"Sanataide on villimpää kuin villieläimet."
Ronja, 11

"Sanataide rytmittää elämää."
Lilja, 15

Opintojen rakenne

Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän laskennallinen laajuus on 500 tuntia. Opinnot koostuvat yhteisistä opinnoista 300 t ja teemaopinnoista 200 t. Laskennallisen laajuuden tunti on 45 minuuttia.

Sanataiteen yhteiset opinnot kestävät kuusi lukuvuotta. Opetusta on kerran viikossa 2–3 t kerrallaan. Teemaopinnot kestävät kaksi lukuvuotta viikoittaisia opintoja 2–3 t/vk. Lisäksi teemaopintoihin kuuluu lyhyitä vapaasti valittavia opintokokonaisuuksia, joita voi osittain suorittaa jo yhteisten opintojen kuluessa

Maksut

Sanataiteen perusopetuksen lukuvuosimaksu on 110–148 euroa lukuvuonna 2023–2024. Maksu jaetaan syys- ja kevätlukukaudelle.

Kristiina Kestinen
Lisätietoja sanataiteen opetuksesta antaa alueen koulutussuunnittelija. Koulutussuunnittelija
Puhelin:
040 806 2369

Sähköpostiosoite on muotoa [email protected].

Päivitetty 6.10.2023